Peloton alias Pasi Luhtaniemi, juttu on siirretty hänen blogistaan.

- Nyt tulee faktaa, ei fiktiota: Seuraavassa on kertomus siitä, kuinka minä tunnen hyötyväni siitä, että julkaisen Rihmastossa tekstikatkelmiani. Motiivini ovat itsekkäät, niinkuin mielestäni pitää ollakin. Jokaisen pitää elämässään kirjoittaa oma sana edellä -

Olen tiennyt pienestä pojasta lähtien, että haluan romaanikirjailijaksi. Kolmisen vuotta sitten minulla oli lopulta aika, mahdollisuus ja motivaatio ryhtyä töihin asian hyväksi. Silloin, kesällä 2009 liityin Rihmastoon.  Julkaisin ensimmäiset arat katkelmani  foorumin pöytälaatikossa, ja aloin saada ensimmäisiä vertaispalautteita. Oli teksti mitä hyvänsä, palaute oli kannustavaa ja kannusti kirjoittajaa työskenetelmään ahkerammin.

Fiktion voi jakaa karkeasti kieleen ja maailmaan, ja kirjoittaja tekee aina töitä molempien kanssa. Painotukset vaihtuvat kuitenkin radikaalisti.  Välillä leikitään kielellä, välillä työstetään juonta ja motiiveja.

Kielen kehittämiselle elävä vertaisverkko on hieno työkalu. Toimiva vertaisverkko on varsinainen ilmaisun testausalusta. Verkkoon on lupa kirjoittaa välimerkittömiä lauseita, tehdä rivityksiä  juuri niin kuin tuntuu tai kirjoittaa kymmenen attribuuttia peräkkäin. Jos ilmaisu ei toimi, vahinkoa ei tapahdu. Parhaimmillaan tapahtuu sen sijaan oppimista -Vertaispalautteesta saatu fiilis, palautteeseen vahingossa eksynyt sana saattaa avata lukon, jota kirjoittaja ei ole itse tiennyt ilmaisussaan edes olevan.

Omalle kehittymiselleni fiktion maailman raottaminen muille on ollut kuitenkin vähintään yhtä tärkeää. Osaltaan se johtuu pitkän proosatekstin luonteesta, joka on minusta enemmän verrattavissa draamaan kuin runoon –  Toki myös runo tulee  lähelle. Runossa kuten proosassakin tärkeintä on, että sitä liikuttaa elävä ääni.

Hyvän pitkän proosan edellytys on, että sen henkilöt ovat uskottavia ja kiinnostavia, ja että tilanteet, joihin he joutuvat ovat samaistuttavia. Edelleen  on tärkeää, että fiktio kertoo kiinnostavan tarinan: että siinä on juoni, kiinnostavia motiiveja, ja lopulta teema, joka alkaa vähitellen  sykkiä koko rakennelman alla. Yhteenlaskettuna kaikki nämä vaatimukset tuntuvat useimmista musertavilta.

Pitkä proosa ei synny niin, että aloitetaan kirjoittamaan ensimmäisestä lauseesta ja lopetetaan viimeiseen – Ainakaan minulla se ei toimi niin. Sen sijaan olen kehittänyt monenlaisia fiktion luomisen menetelmiä, joita voi nimittää yhteisellä nimellä: LEIKKI.

Yksi tärkeä leikkini on nimeltään Pelataan henkilöillä. Tässä pelissä olen käyttänyt ja käytän jatkossakin Rihmastoa, ja annan seuraavassa todellisen esimerkin.

Blogissani Kohtaamisia prosessoin tällä hetkellä romaania, joka julkaistaan – jos kaikki käy hyvin – aikaisintaan joskus.  Tuossa blogissa leikin henkilöillä, joista kaksi, sisarukset Peetu ja Pilvi Peloton ovat saaneet nimen, loput ovat nimettömiä. Olen laittanut henkilöni minäkertojiksi, jotka kertovat tekstissä kukin mitä heitä huvittaa.

Kaikissa Kohtaamisia -tekstikatkelmissa etsin ja testaan, ketä haluan mukaan uuteen romaaniini, mitä haluan heidän olevan ja mitä he lopulta tekevät romaanissani.  Kirjoittamiskokemukseni, oma lukukokemukseni siitä, miltä teksti näyttää Rihmaston grafiikassa ja lopulta toisilta saamani kommentit ja palautteet tallennan kaikki omaan piilooni. Siellä he riitelevät viikosta toiseen juoniaihioni ja synopsikseni kanssa.

Juuri tällaisiin leikkeihin vertaisverkko on minusta oivallinen, ja esimerkiksi Rihmastossa aika älyttämän moni runon ja proosan pyörittäjä onkin tehnyt vuosien varrella vastaavalla tavalla, kukin omalla tyylillään. Olisi hyvin toivottavaa, että Suomessa toimisikin edes yksi kaiken kirjallisuuden vertaisverkko, jossa näitä hiekkalaatikoita ja leikkinurkkauksia riittää. Pelkään vapaaehtoisuuteen tämä ei voi kuitenkaan perustua, koska harvoista on vaikea saada sitä kriittistä massaa, josta lumipallo – tai pikemminkin nyt keväällä siitepöly – leviäisi joka paikkaan.

Miksi kirjoittajakoulutus tai -opetus kansalaisopistojen piireistä yliopistokoulutukseen saakka ei valjasta Rihmastoa KUNNOLLA omiin tarkoituksiinsa, ja mieluiten HETI? – Opinnäytetyöt tai kevään kurssin tuotokset, ensimmäiset runot, novellit sekä teksteistä opiskeluun liittyvät palautteet pitää julkaista Rihmastossa. Julkisuushan se on, mitä jokainen kirjoittaja tarvitsee, ja täällä se on jo valmiina. Ei muuta kun leikit taas  käyntiin – kannustusjoukot odottavat jo valmiina.

toivoo Peloton eli Pasi Luhtaniemi

***

Ai niin tärkeää: Kalapalikki-blogi on tarkoitettu kaikkien vapaaseen käyttöön ja keskusteluun. Tsekkaatko  Shimo tai Kelloseppä, pääsetkö bloggaajana avaamaan uutta keskustelua?  -   Kaikki voivat vapaasti kommentoida avauksia.

pääkirjoitus

Kolme erilaista runokurssia hakee osallistujiaan. Yksi niistä on Helsingissä, toinen Turussa ja kolmas Assisissa, Italiassa. Kaikilla näillä kursseilla käytetään oppikirjana kirjoittamaani teosta Kirjoita runo – opas aloitteleville runoilijoille (Avain 2011) soveltuvin osin. Lue lisää »

Uutiset, Rihmasto tiedottaa

Tervetuloa kahden viikonlopun kirjoituskurssille!

Opettaja, kirjailija Hannu Simpura antaa palautteen osallistujien teksteistä työpajoissa sekä tutustuttaa proosan perusasioihin.

Lempeät alkeet sopivat myös kirjoittajille, jotka eivät ole aikaisemmin osallistuneet kirjoituskurssille. Lue lisää »

Uutiset, Rihmasto tiedottaa

Kiertyvä kiertolainen

Kun soitin observatorioon, puhelimeen vastannut professori ei ottanut minua tosissaan. “Kuu on alkanut pyöriä havaittavasti”, kerroin. “Näkyvissä on jo alueita, joita ei ole koskaan aiemmin havaittu Maasta käsin.” Professori nauroi ja sanoi, että huhtikuun ensimmäinen meni jo.

Tunnin kuluttua hän soitti takaisin ja pyysi anteeksi. “Kerroin puhelustasi assistentilleni, joka huvin vuoksi halusi varmistaa asian. Hän huomasi muutoksen heti. Soitin ESA:an ja sain selville, että asiasta tiedetty jo pari viikkoa. Nyt kun harrastajat ovat alkaneet havaita Kuun muuttuneen pyörimisen, he aikovat pitää virallisen tiedotustilaisuuden huomenna.”

“Miten pyöriminen vaikuttaa Maapalloon?” kysyn.

Tauko keskustelussa kertoo paljon. “Tiedotustilaisuus pidetään huomenna”, professori vastaa. Pelottavan paljon.

Blogit, raapaleet, Sata sanaa, scifi- ja fantasiatarinat

Keräilijän sielu

Lapsena keräsin pullonkorkkeja, sellaisia kruunureunaisia. Olisin halunnut tuoda niitä Italiasta säkillisen, mutta äiti kielsi.

Aloin himoita Aku Ankkoja ja siinä ohessa kaikkea, missä luki Disney. Pezejä, siirtokuva-arkkeja, tyhjiä karkkiaskeja.

Haalin itselleni massoittain scifiä, fonttisarjaa ja Ursaa, Otavaa ja Tiikeriä. Myöhemmin myin ne pois, koska halusin ne englanniksi. Vituttaa vieläkin ja uudessa kokoelmassani on yhä Teräsluolien kokoinen kolo.

Keräilyn henki on kironnut minut, tai ehkä siunannut. Ääni päässäni supattaa, että tuo puuttuu, hanki tuo. Lopulta aina sorrun. Sitten se on hiljaa, taas hetken. Kunnes tarve kartuttaa kokoelmaa jälleen nostaa päätään.

On jo viikko, kun ostin kirjan. On taas aika, ääni kertoo.

Blogit, raapaleet, Sata sanaa

Koski

Tukikohta sijaitsee virran niskassa. Katson edessäni seisovia agentteja raskain sydämin. Suurin osa heistä ei palaa.

“Kohde on laskenut virtaa alas. Emme tiedä tarkkaa maihinnousuajankohtaa, joten teidän on mentävä perään ja pidettävä silmät avoinna. Muistakaa, että virtaukset ovat lähes poikkeuksetta petollisia.”

“Millä tavoin?”

“Kaikin. Aika käyttäytyy paljolti veden lailla, paitsi että se on yhtä pitkää koskea. Ja kuten koskessa, virheet voivat muuttua hetkessä tappaviksi. Voitte jäädä jumiin esteiden alle, ajautua ryteikköihin tai päätyä paikkoihin, joissa virtaukset jättävät teidät ikuiseen ansaan. Lisäksi ajassa esiintyy könkäreitä.”

Osoitan laituria. “Ottakaa aikakajakit ja etsikää kohde. Älkääkä hukkuko aikaan, sillä kukaan ei lähde etsimään ruumiitanne suvantohetkistä.”

Blogit, raapaleet, Sata sanaa, scifi- ja fantasiatarinat

Markettiralli

Kaaos riehuu ihmisten taistellessa elämästä ja kuolemasta. Kaamea varmuus nälkäkuoleman vääjäämättömyydestä ajaa jokaisen hamstraamaan ehdottoman välttämättömiä tarvikkeita kuten lihaa, leipää, limonadia, suklaakeksejä, grillimakkaraa ja ehdottomasti maitoa.

Hullussa paniikissa asiakkaat ryntäävät täysien kärryjensä kanssa kassoille. Kolmensadan euron ostokset ovat vasta aloittelijoiden pahaista piperrystä! Vasta kun ostokset on lastattu autoihin on aikaa hengähtää. Voitto, tälläkin kertaa, huoahtaa kaikkensa antanut ostaja.

Kulttuuriantropologit myöntävät, että tällä brutaalilla hamstrausriitillä on tietty funktio vaikkapa joulun ja juhannuksen alla. Joidenkin mielestä myös uudenvuodenaaton rynnistys voidaan selittää järkiperäisesti. Mutta keskellä viikkoa olevien, päivän mittaisten arkipyhien vaikutusta he eivät osaa selittää.

Helatorstaita edeltävä päivä on pelkästään käsittämätöntä, sulaa hulluutta.

Blogit, raapaleet, Sata sanaa

Olen sukupuolenkorjausleikkauksiin erikoistunut kirurgi. Psykiatrit lähettävät potilaat vastaanotolleni lausuntoa varten hormonihoidon aikana, ja sukupuolenkorjausprosessin myöhemmässä vaiheessa minun tehtäväni on yleensä suorittaa myös korjausleikkaus. Lausuntovaiheessa tehtäväni on muodollisuus ellei esiinny erityisjärjestelyjä vaativia poikkeamia.

Eriskummallinen tapahtumakulku, josta nyt aion kertoa ja joka vaikutti ratkaisevasti myös omaan käsitykseeni itsestäni, alkoi vapunjälkeisen perjantain aamuna kun lausunnolle saapui 30-vuotias transmies. Hän oli ruumiinrakenteeltaan solakka ja oikeastaan komea, kauniskin, ja puhui kohteliaasti pehmeällä äänellä. Tarkoitukseni oli kuitenkin tarkistaa hänen sukuelimensä poikkeamien varalta eikä arvioida hänen olemustaan sen kokonaisvaltaisemmin. Hän laski housunsa alas.

Jalkojensa välissä miehellä oli kaksi erillistä täydellisesti muodostunutta penistä, kivekset normaalit. Halusin penikset itselleni. Ei kahta ilman kolmatta. Muodon vuoksi kysyin, miksi mies tahtoi näinkin erikoislaatuisesta varustuksestaan eroon, penikset kykenivät vieläpä erektioon yhdessä ja erikseen jolloin hänellä oli periaatteessa mahdollisuus tyydyttää kahta naista samanaikaisesti. Hän vastasi sukupuolielämänsä miehenä olleen enimmäkseen täysin tyydyttävää, mutta tuntevansa itsensä naiseksi ja sen vuoksi raskain mielin luopuvansa huomiota herättävästä sukukalleudestaan.

Koska tahdoin penikset itselleni, väitin tarvitsevani kudosnäytteen leikkausvalmisteluna. Jos siirrännäiset olisivat riittävän lähellä omaa kudostyyppiäni, voisin muuttaa itseni maailman tiettävästi ainoaksi kolmipeniksiseksi mieheksi. Ei kahta ilman kolmatta: kudokset sopivat.

Kirurgin tarkastuksen ja korjausleikkauksen välillä kuluu yleensä useita kuukausia, minä aikana minun olisi keksittävä keino suostutella joku riittävän ammattitaitoinen kollega siirtämään penikset itselleni. Ainoastaan osaston ylilääkäri oli minun lisäkseni riittävän taidokas Suomessa, muista Pohjoismaista tunsin muutamia mahdollisia siirtäjiä. Siirrännäinen on parhaimmillaan heti irrottamisen jälkeen ja se leikkaus minun olisi joka tapauksessa tehtävä kotiklinikalla. Esimiehen pyytämisessä apuun on paljon riskejä, hänhän todennäköisesti haluaa penikset itselleen ja alkaa paremmilla suhteillaan junailla asiaa, jolloin minulle jää idean isänä luu käteen. Hän voi myös alkaa kiristää peniksillä. Katsoin kuitenkin ettei minulla ollut riittävästi valinnanvaraa ja pyysin ylilääkäriltä audienssin – suljetuin ovin.

Pyysin peniksiä itselleni vedoten ns. löytäjän oikeuteen. Ylilääkäri  teki juuri kuin olin osannut pelätä, hän esitti välittömästi vaatimuksen tehdä siirros itselleen vedoten esimiesasemaansa, hän tiesi jo ennestään meidän kahden kudostyypin olevan sama. Peniksien jakamista en edes ehdottanut sillä eihän tasajako ole taktiikkaa. Hän sanoi: ”Annamme arvan tai vapaamuotoisen kilpailun ratkaista, kumpi meistä on kolmipeniksinen mies. Meillä on muutama kuukausi aikaa päättää kilpailumme luonne, aika ja paikka. Meidän täytyy vain varmistua ettei mies testamenttaa peniksiään minnekään, sellainenkin on näet mahdollista.”

Työpäivän jälkeen koitti viikonloppu ja ajoin ensimmäistä kertaa sinä keväänä Ruoveden pohjoisosassa sijaitsevalle perheemme kesämökille. Olin luvannut vanhemmilleni tarkistaa asioiden olevan kunnossa ja ottaa veneen pressun alta. Aikomukseni oli myös lämmittää sekä mökkiä että saunanpuolta ja tarkistaa ettei savupiippuun ollut mennyt tukkeita.

Mökki on Toisveden rannalla kantateiden 66 ja 68 välissä. Tontti on hyvin tilava ja olemme keskustelleet suuremman päärakennuksen rakentamisesta, mutta nämä kaavailut ovat osoittautuneet pitkän tähtäyksen suunnitelmiksi. Perheenjäseneni eivät tunnu olevan kiinnostuneet kesänvieton mukavuustekijöiden lisäämisestä.

Pientä mökkitietä kohti rantaa köröttäessäni huomasin saaneemme vieraita. Joku oli pystyttänyt arkkitehti Matti Suurosen Futuro-talon mökkimme pihalle ja mökin piipusta nousi savu. Pysäköin auton, hain kirveen liiteristä ja kuljin mökkiä kohti samalla huudellen ”Mitäs väkeä te oikein olette?”

Päästyäni sisään asti huomasin miehen yksinään takan edessä. Huusin lisää. Rauhallisesti mies kääntyi minuun päin kertoi minulle: ”Olemme vieraalta planeetalta ja Sinulle kokonaan vieraasta ulottuvuudesta. Tulimme tapaamaan Sinua, koska tutkimme uudenlaista hypnoosin muotoa. Koulutamme muutamia ajatuksensiirtäjiä, jotka voivat myös tarkkailla muiden ajatuksia. En ole täällä pyytääkseni Sinulta palvelusta vaan kertoakseni aikeemme. Olet mukana suunnitelmassamme koska tiedät.”

”Nyt kun kerran tiedän, pyydän teitä poistumaan välittömästi!”, minä huusin. Muukalainen käveli ulos ja samalla huomasin muutaman muun nousevan sohvalta. Hekin poistuivat. Muukalaiset kapusivat Futuro-taloon ja seuraavassa hetkessä olivat taloineen poissa.

 Tuli takassa oli sammunut eikä savun hajua tuntunut. Sisällä oli lämmintä. Ikkunan läpi viimeistä järvellä seilaavaa jäälauttaa katsellessani aloin toden teolla pelätä potilaani lahjoittavan peniksensä, molemmat, amerikkalaiseen luonnonoikkuja esittelevään museoon. Esimieheni tavat tuntien hän ei pystyisi tällaista tekoa ehkäisemään, minun olisi se tehtävä. Vene sai sillä kertaa jäädä teloilleen, ajoin takaisin kaupunkiin.

Ajomatkalla pohdin mahdollisia strategioita. Hiljalleen taivuin mielessäni kannalle, että transmies olisi saatava allekirjoittamaan paperi, jossa hän määrää kaikki ulkoiset sukuelimensä luovutettavaksi histologiseen tutkimukseen. Jos painostaisin kovasti, hänessä voisi herätä ajatus kyetä ansaitsemaan peniksillään rahaa toimimalla jotenkin toisin, mikä olisikin ollut täysin järkeenkäypää. Jos tarjoaisin peniksistä rahaa, hän saisi herätteen alkaa huutokaupata elimiään, jolloin hän saisi vuorenvarmasti paremman hinnan kuin minä pystyisin koskaan maksamaan. Ja vaikka maksaisin, ylilääkäri voisi viedä penikset nenäni edestä!

Päätin kutsua miehen vastaanotolleni ”pikaista muodollisuutta, joka perjantaisella käynnillä epähuomiossa unohtui” varten. Viikonloppuna olisi luullut hermopaineen verottavan yöuniani, mutta luja usko penisten saamiseen, kuin kohtalo olisi minut kolmipeniksiseksi määrännyt, tyynnytti mieleni ja nukuin paremmin kuin koskaan.

Soitin transmiehelle maanantaiaamuna heti kahdeksan jälkeen. Väitin olevani lähdössä pitkälle työmatkalle ja kerroin ettei hänen asiansa voisi edetä ellei tämä tietty paperi olisi allekirjoitettu, minkä hän mukisematta uskoi. Kaikitenkin hänhän tässä nyt oli se joka tahtoi peniksistään eroon! Pyysin häntä saapumaan viipymättä taksilla, matkakulut korvattaisiin KELAn säännöstön mukaisesti.

Mies astui ovesta sisään ja tein parhaani välttääkseni ilmaisemasta innostustani. Esitin hänelle asiakirjan, jossa kerrotaan päätöksellä sukuelimien ynnä muun leikkauksessa irrotettavan kudoksen jäävän klinikan haltuun histoanalyysia varten. Juju onnistui ja sain allekirjoituksen. Suljin asiakirjan kirjekuoreen ja pyysin toimistosihteeriä tallettamaan kuoren minun nähteni kassakaappiin. Näin myös tapahtui. Asiakirjasta huolimatta ylilääkäri pystyi oikeudellisessa mielessä määräämään penikset haluamalleen henkilölle, vaikka itselleen.

Tunsin olevani voitolla vaikken ollut voittanut mitään eivätkä mahdollisuuteni kisassa ylilääkäriä vastaan olleet tulleet lainkaan paremmiksi. Olin vain suurimmalta osalta sulkenut pois vaihtoehdon, että molemmat häviäisimme eikä kumpikaan voittaisi. Saatoin vain toivoa psykiatrin toteavan miehen mahdollisimman pikaisesti riittävän tasapainoiseksi käymään lävitse myös kirurginen operaatio.

Vaikka pidin esimiestäni saamattomana, pidin häntä myös reiluna, ja odotin lopullisen taistelumme peniksistä olevan rehti ja kunniallinen. Nämä kolme uskomusta osoittautuivat myöhemmin perättömiksi.

Kesä puhkesi hehkeimpään kukkaansa ja avaruusoliot tekivät Ruoveden-mökille ajoittaisia vierailuja salassa leikaten nurmikkoa, kitkien rikkaruohoja penkistä, tehden risukasoja metsänreunaan ja pilkkoen vielä polttopuutkin. Vanha isäni kävi epäluuloiseksi, oliko kaikki tämä minun tiliini päätynyt uurastus osoitus halukkuudestani päästä perinnönjaossa etusijalle kahteen sisareeni nähden. Epäluuloisen vanhan miehen mielipiteisiin ei voi vaikuttaa mutta valehdella aina voi: Kerroin toimintaterapeutin määränneen minulle hyötyliikuntaa lapanärveen kuntouttamiseksi. Tämän hän uskoi.

Heinäkuulla esimieheni palasi kesälomaltaan ja kysyin häneltä, oliko hänellä ajatuksia keskinäisen kilpailumme ja sen järjestämisen suhteen. Hän sanoi odottaneensa minun esiintuloani asiassa ja kertoi suostuvansa periaatteessa vain numeropeliin, jonka voittaja kuittaisi penikset. Hävinnyt suorittaisi liittämisoperaation ja laskuttaisi siitä normaalin hinnan. Mielestäni tämä kävi vallan hyvin päinsä. Numeropeli järjestettäisiin torstai-iltana tuomarintehtäviin pätevöityneen tri Rettelön vastaanottotiloissa.

Kyllähän minä Rettelön tunsin ja tiesin rehelliseksi mieheksi jonka havainto- ja harkintakykyyn saattoi luottaa. Torstaina tapasimme hänen vastaanotollaan kuten puhe oli ollut. Rettelö ojensi molemmille kilpailijoille tyhjän paperiarkin ja lyijykynän. Voittaja numeropelissä on se, joka kymmenen minuutin kuluessa kirjoittaa omalle paperilleen enemmän samoja numeromerkkejä kuin kilpailijansa. Toiselta nimeltään numeropeli on Nollasta Yhdeksään yleisesti käytössä olevien merkkien mukaan.

Kämmeneni hikosivat ennen tositoimiin ryhtymistä, nyt tai ei koskaan! Rettelö viritti munakellon ja käynnisti kilpailun.

Kun suorituksemme kilpailun tauottua analysoitiin, todettiin päädytyn tasatulokseen eli kumpikaan ei ollut voittanut muttei myöskään hävinnyt. Rettelö julisti: ”Koska kilpailussa on urheiluhengen mukaan tarkoituksena voittajan eikä hävinneen selvittäminen, ja on kiistattomasti päädytty tasatulokseen, perii kilpailun tuomari palkinnon, joksi on tässä kilpailussa asetettu irtileikatut penikset. Siirtoleikkaus suoritetaan allekirjoittaneelle välittömästi penisten irroittamisen jälkeen.”

Sovimme esimieheni kanssa järjestävämme kaksi leikkausryhmää joista minä johtaisin irrotus- ja hän liittämistyötä. Tohtori Rettelö, ylipainoinen nautiskelija ja haiseva sikarinpolttelija, oli saava kolme erektoituvaa penistä.

Numeropelissä tasatulokseen päätyminen on toisaalta mahdotonta, toisaalta väistämätöntä. Ymmärsin että esimieheni oli yksinkertaisin järjestelyin junaillut penisten haltijaksi ystävänsä Rettelön, joka sivumennen sanoen oli myös penistenluovuttajana toimivan transmiehen psykoterapeutti.

Toisaalta aloin epäillä, oliko Rettelö kenties Ruovedellä kohtaamieni muukalaisten hypnotisoija, ajatustensiirtäjä, joka siirsi saman ajatuksen sekä minun että esimieheni aivoihin ja näin varmisti tasatuloksen. Mutta enemmän uskoin kuitenkin siihen, ettei esimieheni ollut alun perinkään halunnut peniksiä itselleen vaan tilaisuutensa havaittuaan järjesti ne omalla tavallaan henkilölle, joka kenties maksoi hänelle välityspalkkiona huomattavan summan.

Olin pelannut avoimilla korteilla ja hävinnyt. Olin pelannut myös kokonaan eri peliä kuin esimieheni, minä avo- ja hän piilopokeria, mikä selittänee myös virka-asemiemme eroavuuden. Olin lähtenyt alusta pitäen epätoivoiseen yritykseen mutta mitäpä muutakaan olisin voinut tehdä?

Aloin pohtia mahdollisuutta maksaa esimiehelleni potut pottuina, jonkinlaista kieroa huijausta jolla saisin muutettua tekemämme sopimuksen. Olen vain ominaisuuksiltani rajallinen eteläsuomalainen kirurgi, joten päätin ottaa yhteyttä Ruoveden muukalaisiin.

Mitään tietoa menetelmästä yhteyden ottamiseksi Maan ulkopuoliseen elämään minulla ei ollut. Tiesin muukalaisten kuitenkin auttelevan mökillä aina silloin kun vanhempani eivät siellä olleet. Ikävä vain en itse tiennyt täsmällisesti milloin, enkä voinut sitä vanhemmiltanikaan kysyä sillä he luulivat edelleen minun tekevän nämä työt! En halunnut paljastaa muukalaisia koska silloin, niin otaksuin, he poistuisivat ja kuka ties kostaisivat. Koetin löytää jonkin suoremman tavan saada yhteys jo aiemmin tapaamiini avaruusolioihin.

Kävin erään selvänäkijän juttusilla. Hän oli kirjoittanut kirjoja myös ufoista ja avaruusolioista ja väitti olevansa yhteydessä näiden kanssa, joten ehkäpä hän olisi voinut tietää. Kerrottuani selvänäkijälle kohtaamisestani muukalaisten kanssa sekä pulmani ja tavoitteeni hän kieltäytyi auttamasta minua, koska tavoitteeni oli itsekäs ja sitä paitsi, jos avaruusolioista meille maan asukkaille jotain hyötyä voisi olla, se ei olisi penisten määrän kasvattaminen jonkun onnekkaan jalkovälissä. Meidän pitäisi kuulemma kohottautua erilaiselle tajunnan tasolle avaruusolioiden opastamina. Minä olin kiinnostunut vain peniksistä joten jätin selvänäkijän ohjeet omaan arvoonsa, kenties ne sopivat paremmin jollekulle toiselle.

Harkitsin palkkaavani joko mökkinaapurin tai vanhempieni kaupunkilaisnaapurin raportoimaan minulle heidän liikkeistään. Sellainen olisi kuitenkin herättänyt epäilyksiä ja naapuri olisi voinut vaatia päästä osingolle itse saaliista. Päätin itse leiriytyä puuhun.

Olin lapsena pannut merkille, että valtionmaalla kasvavasta vanhasta hongasta näki mökkimme ja kiikarilla saattoi tarkkailla mitä sisätiloissa tapahtui. Oksien varaan saattoi virittää sairaalapaarit yösijaksi. Elokuun maanantaina liikennöin postiautolla lähimmälle pysäkille reppu selässä ja paarit kainalossa. Satoi mutta olin oleillut kenttäolosuhteissa ennenkin. Repussani minulla oli tehokas taskukaukoputki ja evästä muutamaksi päiväksi.

Valitsin maanantain saapumiseni ajankohdaksi koska tiesin vanhempieni yleensä vanhasta muistista tahtovan viettää viikonloppuja maalla ja tuskastuvan maaseudun rauhaan alkuviikosta. Yleensä pinna palaa maanantaina tai tiistaina, eikä puussa lymyily kuitenkaan kiinnostanut minua niin paljon että olisin halunnut osakseni yhtään ylimääräistä. Kävin hongan suojista tähyämään vanhempieni puuhia kaukoputkella.

Ymmärsin tekoni olevan lainvastainen, eihän tirkistely ole sallittua, mutta tässä olivat nyt suuremmat asiat kysymyksessä. Jos päätyisin asiassa raastupaan, voisin kuitenkin vakuuttaa tuomarille tahtoneeni vain päästä selville mökiltä poistumisen ajankohdasta.

Oikeassahan minä olin, tiistain puolella heti aamusta oranssi Talbot Horizon puksutti matkoihinsa. Viskasin paarit maahan ja kapusin itse perässä. Patikoin parin sadan metrin matkan mökille muukalaisia odottamaan.

Kului tiistai ja osan keskiviikkoakin, eivätkä muukalaiset ilmaantuneet. Tiesin ettei minulla ollut rajattomasti aikaa ja aloin miettiä keinoa kutsua heidät pikaisesti paikalle. Sahasin pyörösahalla liiterissä lastulevystä alkeellisen ympyrää muistuttavan levyn, johon suttasin lateksimaalilla kellotaulun. Otin kuivaustelineestä vielä säästyneen vanhasta Viola-juustopakkauksesta periytyneen vihreän juomalasin, puhalsin viimeiset lastulevyn päällä seikkailleet sahajauhot sivuun ja poistuin laitteineni saunaan.

Aloin lämmittää saunaa ja juoda isän viinapullosta. Tulen kiukaassa räiskyessä ja lämpötilan vähitellen kohotessa riisuuduin ja aloin mutista itsekseni ”Muukalaiset kuulkaa – penikset mull’ tuokaa – vaivoineen tääl’ huokaa – avun parhaan suokaa!” Tämän parempaa loitsua avaruusolioiden houkutteluun en keksinyt.

Aika aikaa kutakin, ja aikani kuumassa saunassa humalapäissäni tuhistuani nukahdin ylälauteelle. Herätessäni oli jo pimeä ja lämpötilakin laskeutunut takaisin huonosti lämmitetyn saunan lukemiin. Aivan aluksi minun piti huolehtia, ettei elimistöni kuivu, ja join suoraan kiulusta löylynheittoon tarkoitettua järvivettä niin paljon kuin jaksoin, ehkä koko kannullisen. Pyörrytti ja näköä haittasi. Olinhan minä elossa mutta muukalaisia ei näkynyt missään!

Tunsin itseni siinä määrin petetyksi ja noloksi, että kapinallisena luonteena ripustin lastulevyni, jonka pinnalla lämpimän saunan kosteus oli muhentanut lateksilla piirretyt merkit epämääräisiksi laikuiksi, liiterin seinään tikkataulun paikalle. Äidilleni rakkaan Viola-lasin kiinnitin kuumaliimalla levyyn alassuin. Temppuni oli tyhmä mutta kaipa minä halusin vähän osoittaa mieltäni vanhemmilleni, mikä oli tietenkin väärä osoite, koska avaruuden asukkaathan minut olivat pettäneet. Minut oli pettänyt myös esimieheni, joka näennäisen oikeamielisesti järjesteli löytämäni penikset elostelijakaverilleen, pönäkälle tri Rettelölle.

Ehkä minun roolini tässä näytelmässä oli vain tietää asiat, kuten muukalainen toukokuun alkupäivinä kertoi. Ehkä minun ei annettu kuin tietää. Näitä pohtiessani onnistuin hillitsemään kunnianhimoni ja pikku hiljaa suljin penikset ajatusteni ulkopuolelle. Minä, esimieheni ja Rettelö olimme kuitenkin pohjimmiltamme samalla kansanterveyden asialla enkä halunnut tuhota hyvää projektia omalla sooloilullani.

Leikkaus kävi ajankohtaiseksi seuranneena talvena. Kuten olimme sopineet, järjestelimme vierekkäiset leikkaussalit, toisen penisten irrottamista ja toisen paikoilleen liittämistä varten. Operaatiot sujuivat ongelmitta ja nyt voi psykiatrian erikoislääkäri, tohtori Rettelö ylpeillä peniksillään. Minä hyödyin kaikesta sen verran, että sain transmieheltä irrotetut kivekset, kivespussin sekä muita leikkauksessa kehosta irrotettuja kudoksia haltuuni. Ne ovat kellarissa formaldehydiin säilöttynä ja mahdollisesti tulevaisuudessa tehtävä lähempi tutkimus paljastaa, sisältävätkö preparaatit ratkaisun penisten arvoitukseen.

Blogit

Koirapuiston tonttu

“Oisko kuule antaa jotain juotavaa? Katkaisivat veden putkitöiden vuoksi.”

Ovella seisoo käppänä äijä suippomainen, harmaa lakki päässä. Ulkona puhaltaa viima. “Juu, onnistuu. Mutta tule sisään, saadaan ovi kiinni. Tulee vilu.”

“Ei haittaa meikäläistä, kylmä tai kuuma. Nuorempana olin töissä riihessä. Tiedätkös edes, mikä sellainen on?”

Kaadan vettä suodatinkannusta. “Toki.”

“Sen jälkeen heitin keikkaa saunalla, mutta ei se tuntunut samalta. Sitten kun tuli kiertoilmauunit, kokeilin sellaistakin. Ihan liian teknoa puuhaa meikäläiselle.” Antamani lasi tyhjenee hujauksessa.

“Päätin vaihtaa alaa kokonaan. Jotain ulkoilmaduunia välillä. Kun tuo koirapuisto avattiin, laitoin hakemuksen vetämään. Ja sain paikan! Työsuhdekämppä on sen ison puunrungon alla, jos tulee asiaa.”

Blogit, raapaleet, Sata sanaa, scifi- ja fantasiatarinat

- Nyt tulee faktaa, ei fiktiota: Seuraavassa on kertomus siitä, kuinka minä tunnen hyötyväni siitä, että julkaisen Rihmastossa tekstikatkelmiani. Motiivini ovat itsekkäät, niinkuin mielestäni pitää ollakin. Jokaisen pitää elämässään kirjoittaa oma sana edellä – Lue lisää »

Blogit, Kalapaliikki

Tutkimusmatka

Kiinnitän tekoviikset huolella, vedän hatun liki silmilleni ja kiskon kauluksen ylös. Sitten livahdan asunnostani ulos. Ei käy laatuun jäädä kiinni yhdentoista kuukauden jälkeen.

Ensin suuntaan lehtikioskille. Daily Mailissa on artikkeli Niilin tulvista. Se sopii hyvin. Romukauppaan on tullut uutta kamaa. Bambunvarresta ja sopivasta kivestä saa rakennettua keihään. Museossa kopioin palan karttaa. Kotimatkalla löydän maasta haalistuneen valokuvan herrasmiehestä. Hän saa luvan olla matkalla kohtaamani lähetyssaarnaaja. Kuppilassa kirjaan muistiin humalaisen merimiehen tarinan myrskystä, joka vei kolme matruusia mukanaan.

Nyt minulla on tarpeeksi “todisteita”. Haen kotoa loput ja suuntaan Seikkailijoiden klubille.

“Olen palannut tutkimusmatkaltani pimeimmästä Afrikasta”, julistan aplodien raikuessa. “Jo menomatkalla jouduimme myrskyyn…”

Blogit, raapaleet, Sata sanaa

Suu

‘Löysin ihanan ravintolan. Mennään tänään sinne. Klo 19? Käyn vain suihkussa ja lähden.’ Tekstiviesti Marthalta. Hymyillen klikkaan karttalinkkiä. Samassa hymyni hyytyy.

Vuosisatoja sitten hullu arkkitehti piirsi pohjakaavan pääkallon muotoon. Suu on rikollisuuden ja pahuuden pesä. Ihmisiä katoaa jäljettömiin viikottain. Ravintola on siellä.

Koska tyttöystäväni ei vastaa soittoihini, en voi muuta kuin mennä. Taksi jättää minut vasempaan Suupieleen. Kaulus pystyssä hiippailen annettuun osoitteeseen. Martha on jo odottamassa.

“Löysin viestisi, kun tulin kotiin. Mutta eihän täällä ole ravintolaa.”

“Minkä viestin? Sinähän lähetit tekstarin.”

“En lähettänyt. Puhelimeni varastettiin aamulla.”

Helvetti! Otan Marthaa kädestä ja lähdemme juoksemaan. Askelten kaiuista kuulen, miten lauma lähtee peräämme.

Blogit, raapaleet, Sata sanaa

Meripihkahuone

Astuessani sisään kynttelikköjen ja kattokruunujen liekit syttyvät itsekseen. Kylven kullan ja meripihkan lämpimässä hehkussa. “Oliko hyvä lentosää, Amelia?” kysyn ja nyökkään naiselle.

Jokainen neliösentti on uurrettu tai koristeltu. Katossa ja seinillä komeilee arvokkaita maalauksia. Andreas Schlüterin ja Gottfried Wolframin visioiman huoneen uskotaan tuhoutuneen sodan loppupuolella. Uskomus on tietysti väärä. Todellinen keräilijä osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Kaadan lasiini Ranskan vallankumouksen ajoilta peräisin olevaa konjakkia. Tuoksu on huumaava. Harmi, etten uskalla jakaa tätä kaikkea kenenkään elävän kanssa. Ainoat hahmot lisäkseni huoneessa ovat täytettyjä. Keskustelen siis heidän kanssaan.

“Otatteko lasillisen, Herr Kammler? Ei? Entä te, herra Hoffa?”

Mutta he harvoin vastaavat.

Blogit, raapaleet, Sata sanaa, scifi- ja fantasiatarinat