Värisoppaa ja muuta ruoka-asiaa

Vierailija | 18.02.2012

Värisoppaa ja muuta ruoka-asiaa

Sunnuntaisin keitto on meillä tehty aina parhaista, puhtaista kotimaisista raaka-aineista: sateenkaarenväreistä, sateenkaarisoinnuista ja auringon heijastuksista. Sitä soppaa, kun vetää lautallisen naamaansa, voi hyvillä mielin aloittaa tavallisen maanantain.

Sehän on monien mielestä viikon harmain päivä, vaikka olisi ainoa, jolloin rantakivillä istuvien sorsien iloksi hymyilevä aurinko paistaa kaikille herkkulettuja. Katsokaa silloin tarkasti, miten sorsat hymyilevät salasorsaisesti. Kukaan iso ihminen ei voi sitä käsittää, mutta pienet lapset pääsevät kesteihin niin kauan, kun jaksavat tehdä hyviä ja pahoja kakkuja.

Sitä ennen kannattaa kävellä sateessa, loiskutella kuravettä, juottaa naapurille kuravelliä ja kiukustua ainakin kerran kevääseen, joka painaa päälle kuin paras luikuri. Vaadin takatalvea: keitto ja talvi kuuluvat yhteen. Keittoruoka tarvitsee jekkuleipää, sellaista pörheää ja suussa sulavaa, hattarasta tai satuherkuista tehtyä. Ja jälkiruoaksi pitää saada jätskiä, ainakin kahta eri laatua, mieluiten lumipäärynää ja supisuklaata. 

Pieni koululainen kysyi minulta, että pidänkö lapsista? Vastasin siteeraamalla amerikkalaista koomikkoa W.C. Fieldsiä:  Kyllä, hyvin paistettuina minttukastikkeessa.

Kukaan muu ei minua ymmärtänyt kuin lokkipariskunta, joka seisoskeli Sapokassa matalan jäävuoren päällä; ne miettivät kovin surkeina, millainen ruokakesä odottaa. Edellinen meni ihmisten takia ihan prinkkalaan eli pieleen. En ole koskaan käynyt Prinkkalassa, mutta ikävää siellä kuulemma on: vieraille tarjoillaan vallan karmaisevia perunoita, jotka voittavat koulujen kuuluisat liimaperunat. Pidän perunoista. Fieldsin olisi kannattanut keittää niitä lasten höysteeksi. Lokit eivät turhaan kirkuneet vaan antoivat yliolkaisesti kävellä kierroksen.

Kierroksen keskivaiheilla sorsat työnsivät päätään kiehkuraisen puun oksankoloon. Napsivat sieltä oravien, yökurppien ja muiden mönkiäisten makupaloja. Jyvät ja siemenet pöllysivät, kun notkea naarassorsa nosteli kolosta isännälle murusia. Isäntä nökötti maassa ja söi sorsaskaisesti siippansa tarjoamaa päivällistä.

Sorsa on viisaampi kuin kymmenen ihmistä. Jos vain viitsisimme jutella niiden kanssa pidempää kuin pullan- tai kivenheiton verran, saisimme kuulla yhtä ja toista maailmankaikkeuden tärkeistä mysteereistä: kuinka pitkä ja paksu on avaruus, miksi naiset ovat aina pahalla päällä ja miten ihmeessä elintarviketeollisuus onnistuu tekemään kaikista einestuotteista pahanmakuista mössöä. Eipä muuta kuin kotiin paistamaan suklaakääryleitä lelumuussin kera.                                 

Kun syö leikki- eli kasvisruokaa, on välillä aivan kauhean lainsuojaton. Tiettyihin aakkosellisiin paikkoihin ei voi pysähtyä, jos ei aina halua samaa eineskasvis-yök-pihvejä. Kasvissyöjä oppii pitämään turpavärkkinsä kiinni, koska muuten joutuu selittelemään, että miten sitä nyt mies jaksaa pelkällä kasviksella, eikö ole aina nälkä, saatko tarpeeksi ravinteita, protoneita tai muuta energiaa. Sitä ei jaksa aina hymyillä ja kertoa, miten hyvää on, kun itse tekee herkkuhyvää ja syö maailman parhaita englantilaisia kasvisaamiaisia, ettei Englannin kuningatarkaan sellaisia saa.

Värisoppaa syömällä tulee niin hymyhyvälle tuulelle, ettei harmaa ole enää koko viikkoon harmaata, eikä mustakaan ole mustaa vaan likaantuessaan päätyy siniseksi, eikä sininenkään ole enää muuta kuin uuden värin lupaus. Ai, mitä ne auringonheijastukset tekevät reseptissä? Niiden avulla soppa kiehuu ilman mitään muuta energiantuhlausta kuin mielihuvitus.

Petri Pietiläinen, petri.pietilainen@minedu.fi

Tarinat,

Yksi kommentti

  1. Pasi Luhtaniemi kirjoitti:

    Letkeetä löysin rantein assosiointia luonnon kuvilla. Oliko kevät jo noin pitkällä Vesijärven rannalla?

Kommentoi

Trackback omalta sivultasi.