Oikotie

Shimo | 24.07.2012

Oikotie

Vuoret jatkuvat silmänkantamattomiin. Useimpien huippuja peittää lumi, jonka valkoisuus häikäisee. Taivaalla vaeltaa vain jokunen hailakka pilvenhuituva, lintuja ei näy. Juhtani korskahtaa. On tullut aika purkaa kuorma ja päästää eläin vapauteen.

Solan suu on korkeammalla kuin edessäni siintävä vuoristo, se on itse asiassa huomattavasti kuoleman vyöhykkeen alarajan yläpuolella. Se on vain sopivaa ottaen huomioon pyrkimykseni. Hapen ohuus viiltää kylmänä.

“Älä mene”, olivat kaikki sanoneet edellisessä kylässä. “Kuolleiden vuorelta eivät elävätkään palaa.” Mutta sanoin heille, että minun täytyi. Se ei ole kohtaloni, mutta olen ottanut sen tehtäväkseni.

Laskeudun makuulle kietoutuen pakkaseen ja hengitykseni huuru sumentaa taivaan. Mutta en valita. Pääsen perille näinkin.

Blogit, ,

Kommentoi

Trackback omalta sivultasi.