Yksi novelli

Solina | 10.04.2013

Osallistuin Helsingin työväenopiston luovan kirjoittamisen ryhmään jonka opettajana oli Markku Pääskynen. Viimienen tehtävämme oli kirjoittaa EROTIIKASTA. Tällainen tarina minulta syntyi – SAA KOMMENTOIDA ja esittää kritiikkiä. Jos et pidä, niin kerro myös miksi!

 

1.

Paistaa aurinko, on kevät olemme kadulla kaupungissä. Laukkuni painaa, etsin energiaa.

  • Tule minun mukaani. Tule, tule nyt vaan, hän sanoo ja kätkee kätensä sisällön.

Pysähdyn ja lopetan kävelemisen, olen menossa poispäin. Tiedän tarkalleen, miltä hän näyttää ja mitä hänellä on kädessään. Voin arvata kasvojen ilmeenkin, hätääntynyt. Hänellä on suuri ääni. Olen koskettanut kasvoja niin monta kertaa yhteisen kiihkomme hetkinä, että kuva niistä on syöpynyt selkärankaan. Suuni taipuu hymyyn, ääntä ei kuulu, jatkan matkaani. Ja taas.

  • Tule tähän suuntaan, älä sinne mene. Siellä on paha, hän huutaa, jotta kuulisin hänet.

Käännyn kuitenkin katsomaan, nyt ehkä viimeisen kerran. Suu, silmät, kädet, kaikki paikoillaan. Ei hänellä mitään oikeaa hätää ole, kunhan huutaa kadulla ihmisen ikäväänsä. En vielä tiedä palaanko hänen luokseen vai en.

Minun pitäisi kertoa kaikki, että kukaan ymmärtäisi.

2.

Hän lepää vieressäni. Tahdon häntä uudestaan ja uudestaan. Hän kuorsaa. Olen niin kai kaiketi rakastunut, että jopa hänen kuorsauksensa on minusta kaunista. En vielä herätä häntä, mutta hyväilen, jotta hän herää haluamaan minua.

Taidan olla väsynyt, koska nukahdan itsekin. Kun herään, hän on kimpussani. Se tuntuu hyvältä.

  • Oota, oota mä laitan ton musiikin päälle, sanoin ja napsautan sängyn viereltä CD:n päälle.

Mä tykkään musiikista. Sit mä vaan suljen silmät ja nautin.

Ja sit mä muistan yhtäkkiä miten tää kaikki alkoi. Se katsoi mua suoraan silmiin ja mulla värähti heti selkäpiissä rakkaus. Jälkeenpäin ajattelin, että se oli intuitio. Sydämessä ja keuhkoissa. Ja kun se hipaisi mua vähän niin tuntui kuin olis iso jysäri iskenyt ala- ja yläpäähän. En uskaltanut heti olla varma että se sitä tarkoitti. Mutta sitten jysäri jatkui, kun hän suuteli minua. Suulle, kielellä ja piteli kiinni kädellään takaraivostani. Ei ollut erehtymisen varaa.

Sitten mä tajusin, että rakkaudella ei ollut mitään tekemistä tän asian kanssa. Että tää olikin puhdasta intohimoa. Tuntui kuin energiat olisivat vapautuneet jonnekin sataankymmeneen prosenttiin, kun tän tajusin. Että kosketus, suudelma, työntö, painautuminen, vitun vetovoima oli ulospääsyreitti olemassaolon tuskasta. Ainahan mä olin ollu allerginen rakkaudelle, niin nytkin vaikka alussa uskoin toisin. En uskaltanut sitä ääneen sanoa sitä hänellekään. Muut luulivat sitä rakkaudeksi kun katsoivat, opiskelutoverit ja vanhemmat. Mun piti vain selvittää itselle harrastaisinko seksiä toisten kanssa vai olisinko vain hänelle uskollinen.

Hän oli teologian opiskelija, Tommi Ylimaa, ikä 27, opiskeluissa meneillään viimeinen vuosi. Hän suhtautui kuitenkin vuodatuksiini hyvin. Sielunhoidoksi sitä sanotaan. No, minun sieluni on yhtä musta kuin Anaïs Ninnin ja olen yhtä paha kuin Lilith – mutta sitä hän ei nähnyt koska en kertonut kaikkea. No niin, mutta kaikki inhimillinen on anteeksiannettavaa, niin hän sanoo. Niin kai sitten Jumalalle hänen mukaansa. Minun mielestäni. yläpäässä ja alapäässä kulkevat pääosin samanlaiset hermoradat ja itse arvostan enemmän alapään ratoja joskin itseaiheutettu orgasmi on myöskin yläpään asia. Hän oli pitänyt huolta kehostaan pelaamalla kaikkia mahdollisia pelejä, siihen minä ihastuin enkä ulkoa jostain opittuihin ajatuksiin, minä, kauppakorkeakoulun opiskelija.

3.

Hän jää huutamaan vielä perääni, mutta minä en mene hänen luokseen. Jokin omanarvontunnontapainen estää häntä astumasta ensimmäistä askelta luokseni. On jo varmaa, että en ole yksiavioinen ja hänen Jumalansa, jos hän itse ei, vaatisi sitä.

Minulle riittää yksinkertainen hurmio ihmisestä, minä en tahdo sekoittaa siihen Jumalaa ja hänen moraaliaan, kuten hän. Viimeinen suudelma tuntui poltteena kurkussa. Viimeinen rakastelu kuin liukas askelma kohti kuolemaa, enkä edes tiennyt, että se olisi viimeinen kerta. Mutta olin jo tottunut hänen kosketuksiinsa, jotka aluksi veivät minut hurmioon. Mutta tunsin olevani verinaarmuilla, kun hän puhui minulle rakkaudesta (ja Jumalasta). Tottumus tappaa rakkauden tapaisen. Syyllinen olen (tämän maailman edessä) minä, minä annoin hänelle ruumiini. Ja hän teki sille kaikenlaista ihanaa ja hyvää – ei kai sitä saisi kieltää?

Jatkan matkaani ja tiedän, että aamulla hän ei enää koskaan seiso minun ovellani. Se oli tässä. Tämä oli viimeinen kerta. En tiedä itkeekö hän. Ei ehkä keskellä katua vaan joskus muulloin. Jos vaikka vuosienkin kuluttua. Ja minä olisin tämä sama silloinkin. Ei minua kukaan muuta. Varastan kosketuksen sieltä, toisen täältä, orgasmin aina kenen kanssa tahansa. Ei minua kukaan kihlaa yksinoikeudella itselleen. Se oli paha sana, mitä Tommi sanoi. Kosinta keskellä katua. Siihen se jäi. En minä romantiikkaa etsinyt. Vastustan avioliittoa instituutiona. Käännyn vielä kerran katsomaan häntä. Kuinka on mahdollista, että hautausmaalla olevan ristin (ort.) varjo osuu juuri hänen päälleen juuri nyt?

Jaloista katoaa voima, tuntuu pahalta. Tuntuu edes joltain, aina ei edes tältä. Miksi pitikin kääntyä katsomaan. Mutta hei, minullahan on laukussa yhden tutun pojan puhelinnumero, voisin kutsua hänet luokseni katsomaan vuokraleffaa tänä iltana. Tämä onkin jonkin uuden alku eikä loppu.
(04/2013)

Blogit,

4 kommenttia

  1. Liisu kirjoitti:

    Luin tämän. Osaat kirjoittaa, mutta saman kuin omissa teksteissäni: olisi paljon tiivistämisen varaa. Sinuna miettisin, mikä tässä on sitä, mikä on tarpeellista kertomuksen kannalta, mikä turhaa.
    Sitten kirjoittaisin tämän vielä kerran uudelleen. Silloin se alkaisi hahmottua kokonaisuudeksi. Tästä tulisi hyvä. Tällaisena se lukiessa hajaantuu liiaksi.

    Vielä yksi neuvo: kannattaa lukea ääneen itselleen valmiiksi luulemansa teksti. Silloin parhaiten kuulee, missä kohden olisi korjaamisen varaa.

    Tässä oli hyviäkin kohtia, monta, mutta en ennätä niitä luetella. Itse tiedät ihan varmasti, mikä kohta tuntuu hyvältä. Kirjoitin tämän kiireitteni keskellä vain siksi, että tuo pyyntösi kommentoida oli tullut sähköpostiini. Joten kävin tämän pikimmältään lukemassa. Rohkaisevin terveisin
    Liisu

  2. harry kirjoitti:

    Kyllä näille on lukiansa, niin kun nyt ylesestti, kun asiasisältö on ladattu yhmisuhteilla, kiihkolla ja kaipuulla,”mulla on kiima kamalla, huima tuska tussusani” Minulle nämä kuitenkin jäävät vieraaaksi, enkä saa niihin juurkaan yhteyttä.
    Nuorena oriina, minäkin osalistuin monee-joskus kun ei ollut juuri muuta niin ‘hyyrylle sänkyyn’for awhile.
    Mutta, mutta se ei tässä nyt ole se asia, Se mikä minua kummaksuttaa,on tuo pitkä kouluopiskelu, onko siitä sitten mitään etua kirjottamiseen,minä en pysty sanomaan kun en ole opetettu.
    Minä en tuohon sisältöön puutu, se olis kun alkais tuulimyllyjä vastaan-se on niin yleinen. ja jokainehan kirjoittaa miten kirjoittaa, omalla lingollaa.

  3. Lasse kirjoitti:

    Kiehtovaa tekstiä, josta haluan antaa palautetta, koska koen, että tästä novellista voisi pienellä lisävaivannäöllä syntyä jotain todella hyvää.

    Tekstissä on joitain minua häiritseviä juttuja, joita haluan sinulle osoittaa, että tiedät, miten voisit kenties muokata tätä novelliasi vielä paremmaksi. Nämä alla olevat palautteet ovat sitten vain minun subjektiivisia mielipiteitäni, eivätkä totuuksia, ja tällä palautteella yritän vain saada sinua näkemään tekstin mahdollisia ongelmakohtia. Keskityn pääosin rakentavan palautteen antamiseen, joten pahoittelen, että jos tästä jää puuttumaan sitä ylistystä, jota haluaisin antaa tekstin hyveistä enemmänkin.

    Sana sinulla on hallussa. Kirjoitat sujuvasti. Tekstisi on samaan aikaan kauneuden ja paheen kanssa flirttailevaa. Päähenkilö haluaa kapinoida yleisiä käsityksiä ja moraaleja vastaan. Nykyajan kontekstista tarkasteltuna päähenkilö tosin on mielestäni hyvin tyypillinen nautinnonhakuinen ja erotiikan janoinen nuori aikuinen. Hänen kapinointinsa on siinä mielessä vähän tylsää tänä päivänä, koska väittäisin suuren osan hänen ikäluokastaan elävän enemmän tai vähemmän hänen laillaan. Tavallaan päähenkilö ei olekaan omapäinen ja erilainen kuin muut, vaan hän on itse asiassa lähempänä valtavirtaa muiden hänen ikäistensä käyttäytyessä samalla tavoin kapinoiden. Henkilö kaipaisi jotain säröä, jotta ei tuntuisi niin kovin kliseiseltä nykyajan citygimmalta.

    Rakenteeltaan novelli on kiehtova, sillä aloitat tarinan tavallaan kuin lopusta, eikä lukija alussa vielä ymmärrä ensimmäisen luvun tapahtumia ennen kuin saa niihin selityksen luvussa kaksi. Luvussa kolme kerrotaan vielä, mitä tapahtuu ensimmäisen luvun tapahtumien jälkeen, joten alku ja loppu yhtyvät toisiinsa ihailtavalla tavalla. Hyvä!

    Kaipaisin tarinaasi ehkä jopa vähän enemmän konkreettisia tilanteita. Haluaisin, että päästäisit lukijan intohimon ytimeen luomalla hieman tilanteita, jotka tapahtuvat par’aikaa, enkä tarkoita nyt (välttämättä) mitään seksikohtausten kuvailua. Tarkoitan, että novellissa voisi olla vähemmän rakkauden ja kiihkon muistelua, ja muistelun tilalle voisit tuoda sitä tunnetta juuri sillä hetkellä tapahtuen. Vähäsen lisää preesensiä intohimon ja erotiikan hetkistä.

    Yhtenä vinkkinä haluan sanoa, että ole tarkkana aikamuodoissa. Esimerkiksi 2.luvussa kerrotaan ensin preesensissä, mutta repliikkikohdassa ”Oota mä laitan ton musiikin päälle, sanoin…” voisit vaihtaa imperfektin preesensiin, jotta lause sopisi muuhun ympäröivään tekstiin ja ilmentäisi parhaillaan tapahtuvaa puhumista. Kokeile, jos ”sanon” sopisi myös sinun mielestäsi ”sanoin”-sanan paikalle.

    Toisessa luvussa ensin miestä kutsutaan termillä se, esim. ”Se katsoi mua suoraan silmiin”. Mieheen viitataan termillä se myös vähän myöhemmin samassa kappaleessa pariinkin otteeseen ”ja kun se hipaisi” ja ”että se sitä tarkoitti”. Vähän ajan päästä ”se” on muuttunut muotoon ”hän”: ”kun hän suuteli minua” ja ”en uskaltanut sitä ääneen sanoa hänellekään”. Näidenkin jälkeen mies on jatkuvasti hän.

    Ymmärrän muutoksen silloin, jos alkuun tuntemattomampi mies kulkee muodossa se, mutta tuttavuuden syventyessä kertoja alkaa kutsua häntä termillä hän.

    On mielestäni kuitenkin problemaattista, että milloin proosa-tekstiin sopii termi se, jos puhutaan ihmisestä. Itse olen oppinut, että jos teksti on kauttaaltaan puhekielen omaista, silloin se-sanaa voi käyttää myös ihmisestä. Jos teksti on kirjakielisempää, pitäisin se-sanan käyttöä kerronnassa jopa virheenä. Eläimiin viitataan yleensä termille ”se”, mutta myös johonkin vaikeasti määriteltävään voi viitata sanalla ”se”. Ihmiseen on ongelmallista viitata termillä se, jos teksti ei ole läpeensä puhekielistä. Itse juuri luin Rosa Liksomin puhekielisiä novelleja, joissa koko ajan puhuttiin ihmisestä sanalla se, mutta niihin se-sanan käyttö sopi kielensä ansiosta.

    Aivan novellisi lopussa päähenkilön paha olo menee ihmeen nopeasti ohi. Pohdiskele vielä, onko noin radikaali mielialan muuttuminen uskottavaa? Toki ihmisen mielialat voivat vaihdella hyvin tiuhaan, joten loppu voi olla hyvä jo tuollaisenaan. Itse tosin kaipaisin ihan loppuun jotain vähän dramaattisempaa, kun nyt tarina on dramaattinen, mutta loppu on jotenkin lässähtävä. Entä, voisitko kenties kuvata vähän jätetyksi tulleen miehen pään sisältä?

    Mielestäni novellissasi on paljon potentiaalia. Selitä vähemmän asioita auki, näytä enemmän, ja anna lukijan mahtua paremmin rivien väleihin. Nyt kaikki selitetään vähän liian tarkkaan, eikä lukijalle jää riittävästi tulkinnanvaraa. Tarina ja juoni ovat hyviä, mutta mieti vielä, miten kertoisit ne niin, että lukija voisi itse oivaltaa osan päähenkilön ajatuksista ja elämänfilosofiasta ilman että tämä kertoo niistä itse.

    Jos haluat luoda kapinoivan nuoren päähenkilön, vaihda päähenkilö avioliittoa arvostavaksi ja yksiavioiseksi, joka ei kuitenkaan ole sellainen uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi. Sellaisia ihmisiä on nuorissa aikuisissa nykyaikana hyvin harvassa.

    Kaikista eniten pidin novellissasi lauseesta ”Kuinka on mahdollista, että hautausmaalla olevan ristin (ort.) varjo osuu hänen päälleen juuri nyt?”. Pidän lauseesta, koska jätät tuon kysymyksen leijumaan ilmaan siten, että saan itse pohdiskella sitä saamatta selvää vastausta. Vaikka vastaus olisi hyvin ilmeinen, voin itse kuvitella kysymykseen myös muita mahdollisia vastauksia kuin sitä symboliikkaa, johon se luultavimmin viittaa. Suluissa oleva ort., joka viittaa ilmeisesti ortodokseihin (?) kiehtoo myös minua, koska mielestäni ortodoksisuudessa on jotain sellaista mystistä kiehtovuutta, jota perinteisessä evankelisluterilaisuudessamme ei ole.

    Onnea kirjoittajan polullesi! =) Olen varma, että pääset vielä pitkälle, jos ja kun maltat kärsivällisesti hioa tekstejäsi yhä paremmiksi.

Kommentoi

Trackback omalta sivultasi.