VII Navetta

kelloseppa | 26.03.2012

Navetta sijaitsi kartanon koiliskulmalla, ja sinne mentiin alaspäin kulkevia portaita ikään kuin se olisi jonkinlainen kellari. Navetassa oli monenkokoisia ja monenvärisiä lehmiä ja härkiä, muun muassa keltainen lehmä, jollaisen näin ensimmäistä kertaa omin silmin; sen jäntevää hahmoa esittävän maalauksen olin kyllä nähnyt.

Navetan katto kohosi, mitä peremmälle menin ja aivan navetan peräosassa oli kaksi suunnatonta sonnia, joista toinen oli ruskea ja toinen musta. Niiden säkäkorkeus oli varmasti toistakymmentä metriä, ja ne oli kytketty suurilla rautakettingeillä jokaisesta sorkastaan, kaulastaan ja sarvistaan. Ne hengittivät kuumaa höyryä, joka täytti navetan peräosan niin, että se oli täysin sumuinen, enkä pystynyt erottamaan, missä navetta oikein loppui. Kuuma höyry tuntui polttavalta ja teki hengityksen vaikeaksi, ja niinpä lähdin navetasta takaisin ulkoilmaan pehtorin tehtävieni pariin.

Blogit,

Yksi kommentti

  1. Liisu kirjoitti:

    En ole ollut erikoisemmin scifitarinafani. Fantasiaa siedän ehkä paremmin, tosin vain siinä tapauksessa, että se on vahvasti sidoksissa todellisuuteen. En osaa sanoa, mistä se johtuu. Ehkä siitä, että minulle ne ovat tavallaan aikuisten satuja. Ja kun todellisuuskin voi olla hyvinkin kummallista, ovat siihen perustuvat jutut mielilukemistani. Esimerkkeinä Becket ja Kafka yms.

    Keltainen lehmä on ihan ok. Sensijaan musta ja ruskea sonni joiden säkäkorkeus voi olla toistakymmnentä metriä alkaa jo minua huimata.

    Tämä ei tarkoita, että en soisi mielikuvituksen leikkiä ja huimaakin lentoa, sillä on paljon hyviä puolia ja vaikutuksia – tiedän, että scifillä ja fantasialla on paljon ystäviä, joille mikään ei ole liian korkealentoista.

    Voi olla, että en ole perillä esim. scifin perusteista ja sen lainalaisuuksista. Se maailma on suljettujen ovien takana (minulle), mutta seurailen tätä tarinaa nyt uteliaana ja koetan ennakkoluulottomasti antaa sen kuljettaa mukanaan, ehkä ovi tähän outoon maailmaan jossain kohden alkaa raottua.

    Sen huomion olen tehnyt, että tekstisi on sujuvaa ja vaivattoman tuntuista. Se etenee ilman turhia sanoja, joita – ilokseni – löytyi kuitenkin yksi. Kohta “missä navetta oikein loppui.” tulisi toimeen ehkä vielä paremmin, jos “oikein” sana tipahtaisi pois. :)

    Olen itse turhien sanojen suhteen helisemässä. Paljon tässä kommentissakin olisi sijaa täsmällisemmälle sanankäytölle. Voisin siinä suhteessa ottaa sinusta mallia.

Kommentoi

Trackback omalta sivultasi.