VIII Muikin tragedia

kelloseppa | 30.03.2012

“Hän on määrännyt minut katkaisemaan juoruni.”

“Katkaisemaan?”

“Minun juoruni, joita minä olen hoitanut siitä asti, kun tänne tulin.”

Muikin ilme ja äänensävy olivat sekoitus uhmakkuutta, epätoivoa ja epäuskoa. Ymmärsin kyllä, että juuri pahempaa Muikille ei voisi tapahtua kuin se, että hänen juoruilleen tapahtuisi jotain. Saati, että hänen itsensä kehoitettaisiin katkaisemaan ne.

“Kai sinä ymmärrät, etten minä pysty sellaista tekoa tekemään.”

Nyökkäsin.

“Minun elämälläni ei ole enää mitään syytä eikä pohjaa, jos juoruja ei ole. Juoruni ovat minulle kaikki kaikessa.”

“Tuota noin”, aloin miettiä ääneen, “ehkä voisit selittää Oktetille, kuinka tärkeitä juorut sinulle ovat.”

Vaikka sanoin näin, olin mielessäni hieman tyytyväinenkin siitä, että Muik ja hänen juorunsa saisivat osakseen tällaisen kohtelun. Silti Muik vaikutti aidosti niin murheelliselta, että minun myös kävi häntä sääliksi.

“Ei hän kuuntele.” Muik tuhahti. “En kyllä aio jäädä tämän kartanon palvelukseen hetkeksikään, jos juoruni viedään minulta.”

“Ehkä jossain toisessa kartanossa”, sanoin, “pääsisit kasvattamaan uusia juoruja.”

“Ei se ole sama asia!” Muik suutahti. “Jokainen juoru on ainutlaatuinen. Olen tuntenut ne juorut siemenestä asti. Minä olen niitä ruokkinut ja katsonut ihastellen niiden levittäytymistä. Ne ovat minun juoruni. En minä edes tämänikäisenä enää jaksaisi ruveta kasvattamaan uusia.”

Seurasi hiljaisuus. Sitten Muik alkoi puhua, ja hänen puhuessaan tuntui siltä kuin kartanon muurien ympäröimä tila, jossa olimme, muuttuisi äkkiä avarammaksi, ilma tuntuisi raikkaammalta ja kartanon ruoho viheriöisi kirkkaammin ja pellot lainehtisivat tuuheampina:

“Kuule, minä olen ajatellut, tuolla kaupungissa kuulemma maksetaan parempia palkkoja osaaville ihmisille kuin täällä kartanossa, ja sinä ja minä olemme osaavia ihmisiä. Minä olen ajatellut, että voisin etsiä uuden työn kaupungista, mutta se olisi helpompaa, jos etsisin sitä yhdessä jonkun toisen työtä hakevan kanssa. Minä en usko, että tuo Oktetti on hyvä isäntä meille kummallekaan, en rehellisyyden nimessä usko edes, että kartano tulee hänenlaisensa henkilön johdolla menestymään tai edes säilymään pitkään, ei hän ole Klodovigin veroinen, ei, että mitä tuumisit, jos menisimme yhdessä Oktetin luo ja irtisanoutuisimme.”

Tunsin innostuneisuutta Muikin sanoista. Oikeasti olin tullut kartanon palvelukseen alun perin vain siksi, että pääsisin yli siitä, mitä Anastasia minulle teki ja mitä Novgorodissa koin, ja niinpä minä löytäisinkin itseni kohta Oktetin luota irtisanoutumassa yhdessä Mukin kanssa ja pian olisin jo matkalla kaupunkiin uutta työtä etsimään.

Blogit,

Kommentoi

Trackback omalta sivultasi.