Katsokaa meitä

Peloton | 06.06.2012

En kirjoita tätä vain omissa nimissäni, vaan kaikkien esikoislapsien puolesta. En syyllistä ketään, vaikka mieleni tekisikin, en edes kahta nimeltä mainitsematonta biologista vanhempaani, jotka jotkut teistä saattavat tuntea. He ovat varmaankin aivan syyttömiä minun tarinaani. He sanoisivat, niinkuin sanovat taas tuhannet ja tuhannet vanhemmat, äidit erityisesti, riippumatta siitä, mitä he ovat, uraäitejä tai kotiäitejä, hirmuja tai harmaahiiriä, etteivät he mahda lapsilleen mitään. Isät taas, hehän eivät puhu, eikä heidän siksi tarvitse puolustautuakaan. Ainakaan minun isäni.  Jos hän puhuisi, hän voisi sanoa, että hän on vastuunsa hoitanut, ja jos väittäisin vastaan tai painaisin kylmän ohimolle, hän hakisi taskulaskimen, ja purkaisi sen sisuksista vakuuttavan määrän euroja, mitä hän on käyttänyt lapsiinsa ja lastensa äitiin, minun ja Pihlan koulutukseen, Peetun kuntoutukseen, etelänmatkoihin, terapeutteihin, lasikuituveneisiin ja urheiluaseisiin. Minuahan hän ei varmaan  enää edes tunne kuin etäisesti nimeltä ja sotulta.

Ottakaa siis äidit ja isät sormet pois toistenne genitaaleista ja ryhtykää loputa katsomaan  lapsianne. Katsokaa meitä, tässä me seisomme rivissä ja odotamme. Katsokaa esikoista, nenä jäässä  lippa vinossa killittää ja miettii, että mistä pusikosta ja mihin suuntaan seuraavaksi. Katsokaa  keskimmäistä, kuola valuu, perse ruskeana ratkaisee Fermet’n teoreemaa  tapettiinsa kuudetta viikkoa. Katsokaa kuopusta, vittu vieläkin kipeenä viikonlopulta  rinkka valmiina Eurooppaan. Eikä palaa.

Meissä nuorissa  on tulevaisuus. Ei mulla nyt muuta.

Blogit,

Kommentoi

Trackback omalta sivultasi.