Rihmasto

kirjallisuusfoorumi
Tänään on 17 Syys 2019, 17:01

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 1 viesti ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 20 Kesä 2014, 16:47 
Poissa

Liittynyt: 24 Maalis 2011, 12:42
Viestit: 8
LUKIJALLE:

Olen pian kaksikymmentaseitsemän vuotias mies. Olen kirjoittanut proosatekstejä kaiketi vähintään kaksitoistavuotiaasta asti. Mutta olen kuitenkin melko laiska kirjoittaja, joskus tulee jopa vuoden, kahden tauko kirjoittamisesta. Kuitenkin, elämäntilanteeni ollessa hankalimmillaan saatoin lohduttautua ainakin sillä, että nyt on mistä ammentaa, kuten sanotaan. Runoista sen verran, että olen harjoittanut sitä, mitä kohta näette, noin vuoden aikalailla tasan. En ole lukenut ainoatakaan runoteosta, enkä kuuntele rap musiikkia, joten lyyrisiä vaikuttajia minulla ei vielä siis ole.(Laitoin lyriikat, koska se oli helpompaa)
Kutsun "Kryyniä" - olkoonkin kielellisesti kuinka vammaista tahansa - jonkinlaiseksi runoudeksi, sillä en keksi kuvaavampaa nimeä. Valitettavasti murheellisuus on toistuva teema miltei jokaisessa runoelmassa, yritin kovasti kirjoittaa kukkasista, mutta aina pahuus vei voiton.
Toivottavasti minä olen nyt voittanut pahan.
Jokatapauksessa todellinen osaaminen(jos sitä koskaan oli ollutkaan), eli paikka jossa olen vahvimmillani näppäimistön takana on proosallisempien tekstien parissa. Laitan esille proosaalueelle(joka on sivumennen sanoen kovin hiljainen paikka) jonkin trillerin, sekä fantasiakokeiluja, jotka ovat kuin eräänlaisia tyylilajiharjoitteita. Lisäksi tein jokin aikaa sitten erikoisen päiväkirjan, joka kuvaa pääsänntöisesti sirpaloitunutta mieltä. Mahdollisesti voisin uskaltaa joitakin otteita siitä laittaa näkyville. Saas nähdä. Kiitos. Ja tervetuloa.



KRYYNI 



Haudan kaivaja
 
 
 
Tuntuu ahtaalta, kurkkua kuristaa
 
En saa happea, rintaan puristaa
 
Silmukka kaulassani kiristyy
 
Loputkin kidutetusta sielusta
 
Kiirastuleen heittäytyy
 
Palaa roihuten, kunnes on musta
 
Vaikka olen itse silmukkani sitonut
 
On pahuus sen ikiajoiksi noitunut
 
Syksy on tullut, luonto itseään nylkee
 
Lehdet tippuvat, kukat lakastuvat
 
Raivoisa tuuli kivikovia sadepisaroita vasten kalliota sylkee
 
Loppuu viimeinenkin elo, luonto on luovuttanut
 
Luovuttanut kruununsa uudelle hallitsijalle
 
Kylmyyden ja pimyden aika jälleen koittanut
 
Koittanut on hetki päättymättömälle ajalle
 
Olemme tulleet risteykseen
 
Elämän ja kuoleman rajalle
 
 Katselen kuinka luonto luo lumipeitteen
 
Peitteen, jonka alla tuhannet ruumiit uinuvat
 
Vaimeat, sydäntäsilpovat anelut pimeässä yössä
 
Elävät kuolleet julmassa työssä
 
Tuomitut raatamaan ainiaan
 
Lapio iskeytyy maahan routaiseen
 
Yhä uudelleen, ja uudelleen, heittää maata ylitseen
 
Aina vain, yhä uudelleen, loputtomasti
 
Kerta toisensa jälkeen kaivaa ylös uuden vainaan
 
Joiden kohtaloksi koituu ikuisuus
 
Ikuinen murhe, ja tuskaisuus
 
 
Suo 
 
Olen sirpaloitunut
 
Kohtalokseni koitunut
 
On tulla tuhoutuneeksi
 
Koskaan en saa anteeksi
 
Sitä julmaa sydämettömyyttä
 
Välinpitämättömyyden verhoon, aivan syyttä
 
Olen itseni kahlinnut
 
Ja siten tieni valinnut
 
Yritän juosta
 
Itseni irti tästä suosta
 
Mutta minä vain vajoan
 
Kappaleiksi hajoan
 
Henkeni salpautuu
 
Viimeinen henkäys
 
Elo kuolon käsiin antautuu
 
Äkkipysähdys
 
Sitten olen poissa
 
 
 
Ikävä
 
 
Raastava kaipuu syöksee minut maailman reunalle
 
Ikävä iskee sydämeni hajalle
 
Tunnen, kuinka veistä käännettään haavassa
 
Kaikki on ohi, mutta vielä on jaksettava
 
Sieluni kirkuu tulessa palavassa
 
Loputon kärsimys on syntini sovittava
 
Liian kauan on sisintäni puukotettu
 
Kaikki kaunis irti revitty
 
Pyydän polvillani armoa, anelen, olen pakotettu
 
Kahle lukkiutuu ja niin olen ikuiseen pahuuteen vihitty
 
 
 
Kohtaaminen
 
 
Maailmassa ei ole salaisuutta, joka tyrehdyttäisi uteliaisuutesi
 
Maailmassa ei ole pelkoa, joka riisuisi rohkeutesi
 
Mutta on olemassa paikka, jossa tyrmistyttävä kauneutesi
 
Ja viehättävä omalaatuisuutesi
 
Käsi kädessä vastaan kulkevat
 
Raikkaana ilmestyksenä
 
Elämääni ilahduttavat
 
Vihdoin saan nähdä, kuinka hiuksesi välkehtivät
 
Kylpien maailman ensi valossa, kuin yllätyksenä
 
Silmäsi vilpittömyyttä sädehtivät
 
Läheisyytesi kuin takkatuli
 
Tuttu, turvallinen, lämmin ja kotoisa
 
Kun tunsin sinut taas, sydämeni suli
 
Hetki kanssasi oli lyhyt, mutta antoisa
 
Koskaan, en koskaan kokisi sitä uudelleen
 
Hetket ovat nyt käsistäni lipuneet
 
Koskaan en pääsisi enään tuntemaan sitä taikaa
 
Syksy on tullut, viimeisetkin lehdet ovat tippuneet
 
Milloinkaan en saisi kiinni sitä kaunista aikaa
 
Mutta maailmassa on paikka, jonne valot lankeavat
 
Ehkä se on paikka, jossa janoiset sielumme jälleen kohtaavat
 
 
 
Odotus
 
 
 
Tuhansia kyyneleitä vuoksesi vuodattanut
 
Tuhansia öitä valveilla odottanut
 
Ikkunassa seisonut, kelloa katsonut
 
Itkenyt tuskaani, murheellisena vaikeroinut
 
Kun odotus oli päättynyt, tunsin tunnetta palavaa
 
Suoraan sydämestä järjen sumentavaa, salakavalaa
 
Sitten sinä saavuit
 
Vihdoin olit vieressäni
 
Käsi kädessäni
 
Halaus kuin keväinen tuulahdus
 
Suudelmasi kuin minttukaramelli
 
Aika oli vain yksi heilahdus
 
Sitten olit poissa
 
 
 
 
 
Vanhan maailman Tuho
 
 
Viimeinen maanpäällinen henkäys
 
Lakaisi tieltään kaiken
 
Repi puut, tuhosi talot, repi pensaat
 
Viimeiset rukoukset jäivät kesken
 
Lakaisi järvet, lakaisi maat
 
Riistäen toivon, vieden lapsen ja lesken
 
Suunnaton tuuli repii mukaansa ikuisuuden
 
Vieden loputtomuuden, vieden jatkuvuuden
 
Tuo Julma aalto, joka syrjäytti viimeisen tilaisuuden
 
Älä turhaan pakene, et enää ehdi
 
Selustaasi ei kukaan enää huolehdi
 
Suojelusenkelit helvetin tulissa kituvat
 
Tummuneina roikkuvat hirsissään
 
Hitaasti ja tuskallisesti elävältä paistuvat
 
Sillä heidän valtiaansa istuimeltaan väistyi
 
Elämän junastaa hänkin myöhästyi  
 
 
 
Synninpäästö
 
 
 
 
Yli vuorten, yli merten ääni kaikuu
 
Tuskan huuto yössä ikuisessa
 
Ääni läpitunkematon, yksinäisenä raikuu
 
Yksinäisenä, niin yksinäisenä, odotuksessa 
 
Mutta merten takaa saapuu Herra
 
Katsomaan kuinka tuhoutuu kaikkeus
 
Hänen edessään tuskissaan vaikerra
 
Synninpäästö anna, niin saapuu laupeus
 
Syntiä jokainen kantaa
 
Vain rehellisyys antaa
 
Valhe vie kaiken
 
Siispä häpeään paina pääsi
 
Jotta saat avaimen uksen
 
Murra sydämestäsi jääsi
 
Joka avautuessaan päättää odotuksen
 
Ikuinen hyvyys voittava
 
Huomenna, huomenna vasta
 
On auringonnousu koittava
 
Pääsi maljaan kasta
 
Jaksa vielä, tämä päivä vielä kärsi
 
Nälkääsi kaarnaa järsi
 
Valmistaudu, ja katso, saapunut on Hän
 
Valo saapuu, pelastaa päivän
 
Aika on muuttuva yltäkylläisyydeksi
 
Vielä viimeinen henkäys pahuudessa
 
Ja niin on paikkasi lunastettu hyvyydessä iäisyydeksi
 
Nauti, elät viimeisessä tilaisuudessa
 
 
Ainokainen 
 
 
Asiat, jotka yhä muistan, ovat kauniita
 
Asiat, jotka myös muistan, ovat Rumia
 
Ensimmäiset ovat sielulleni kalliita
 
Toisista aiheutuu vain velkoja
 
Olet suurin palanen muistojeni peilistä
 
Siitä, josta kaikki hyvyys peilautuu   
 
kuvajainen enkelistä
 
Sen edessä sydämeni antautuu
 
Hän on raikas, kuin aamukaste nurmella
 
Siipiesi suojissa, mikään ei voi meitä turmella
 
Ansiostasi muistojen musta peili on nyt sirpaloitunut
 
Joten kohtalokseni on koitunut
 
Elää ikuisessa onnessa ja hyvyydessä
 
Olipa mitä tahansa edessä
 
Selviämme siitä, käsi kädessä
 
Jos niin tahdot, luoksesi jään
 
Olethan luonani vielä sitten kun herään
 

Raja
 
 
Ilmassa tuoksuu kaikkoava syksy
 
Varjot ympärillä tummenevat
 
Pimeys on lankeamassa kaiken ylle
 
Valon säteet katoavat, loittonevat
 
Luonto ontuu kaikkialla
 
Sortuu, kuivuu, kärsii, riistäytyy
 
Kaikkeus kuolee hitaasti tavalla salakavalalla
 
Paholainenkin luovuttaa, hirttäytyy
 
Halusimme liikaa, halusimme yltäkylläisyyden
 
Epäonnistuimme, liian myöhään tajusimme kaiken lyhyyden
 
 
 

 Unohdus
 

Viimeinen tuoksusi vihdoin kaikonnut
 
 Nyt se on totta, olet poissa
 
Yksinäisenä olen kärsimystäni raivonnut
 
 Näissä tuskaisissa sanoissa
 
 On kaikki muttei mitään
 
 Sisimpäni murskaa muistojen mustan jään
 
 Katkeruutta, aikaa menetettyä
 
 Avaudun todella vain runossa
 
 Satoja öitä on tullut itkettyä

Vain tyyny kainalossa
 
 Vankina kohtalossa
 
 Ikkunattomassa talossa
 
 Ovettomassa, valottomassa talossa jossa
 
 Kohdataan menneisyys
 
 Pois on päästävä
 
 Jos jään, Pimeys on iäisyys
 
 Puoskari ei ole säästävä
 
 Ruumistasi, lihaa ja vertasi
 
 Saatana kaiken kaluaa
 
 Rukoile, jotta pelastus on luonasi
 
 Käytä tahtoa, sillä pimeys sinut haluaa
 
 Katso, pimeydessä enkeli hohtaa
 
 Tartu käteen, viimeisen kerran itsesi kohtaa
 
 Se on ohi nyt
 
 Uusi aika syntynyt
 
 Muisto sinusta on kuitenkin jäävä
 
 Mutta en ole sitä pelkäävä
 
 Helvetin olen kokenut
 
 Ulkomaailman sulkenut
 
 Tyhjä sivu edessäni
 
 Toivo huomenesta paremmasta
 
 Tulevaisuus kädessäni
 
 Tulevaisuus
 
 Menneisyys 
 
 Tilaisuus
 
 Iäisyys
 
 
 
 
Kryyni
 
 
 Päättymätön murheellinen koettelemus
 
Sielunahneen Perkeleen katselmus
 
Eikö tämä pääty milloinkaan?
 
Miksi itselleni vain murhetta kasaan?
 
Taakka on liikaa, olen musertunut
 
En enää välitä, mieleni on turtunut
 
Juoksen pakoon, mutta se on turhaa
 
Murheen siemen, jo puuksi kasvanut
 
Silkkaa loputonta Murhaa
 
Tuhoten kaiken tieltään on Puoskari matkaa jatkanut
 
Ovia on paljon, mutta kaikki ovat lukossa
 
Päättymättömässä ikuisessa umpikujassa
 
Mieleni turta ja tukossa
 
Piru tyynenä istuu kalassa
 
 Saaden minut koukkuunsa repivään
 
 Sammuttaen, valon, auringon ja kevään
 
 Pääni pölkylle laittakaa, olkaa niin hyvä
 
 Poistakaa minut, vihdoin tulkoon rauha pysyvä

Loppuni on nyt koittanut
 
 Paha jälleen kaiken perinyt ja voittanut
 
 
        Yön jälkeen
 
 
 
 Sinä näytit, että jokin voi vielä olla kaunista
 
Kaikki paha ei ollutkaan todellista
 
Sinä näytit minne kaikki hyvä oli kätketty
 
Vihdoin olivat loputtomat surut itketty
 
Murheellisia ovat ne, jotka elävät varjoissa
 
Katkeria ovat ne, jotka eivät unohda
 
Mutta nyt ovat tummat pilvet poissa
 
Tieni puutarhaan johda
 
Kylpekäämme loputtomassa orvokkimeressä
 
Ikuinen rakkaus sykkiköön veressä
 
Vihdoin pääsen ikeestä yksinäisyyden
 
Voiden taas kokea elämän yltäkylläisyyden
 
Hyvyydelläsi lannistit pimeyden
 
Soihdun valossa yhtäjalkaa käyden
 
Tietä pitkin, joka ei enää ole kivikkoinen
 
Ansiostasi en enää ole siipirikkoinen
 
 
 




Kuollut Kukka
 
 
Niin kaunis on kukka, etten kestä katsella
 
Pitäisi kai katsoa nyt
 
Ennen kuin se kuolee talven tuloon
 
Luonto jälleen pysähtyy toistuvaan kohtaloon
 
Kukkanen alkaa jo valmistautumaan
 
Hiljalleen alkaa ruskistumaan
 
Tuo kukka, joka kerran oli kaunis
 
On enää vain hiljalleen kuihtuva ruumis
 
Se ilmentää kaikkea, mitä on syntynyt
 
Kaikkea sitä kauneutta, kaikkea sitä hyvyyttä
 
Elämän ikuisuutta, kaikkeuden pysyvyyttä
 
Seison juuri siinä paikassa, jossa niin useasti yhdessä olimme
 
Seison ja katselen, miettien mitä kaikkea koimme
 
Olimme. Hengitimme. Salaisuutemme jaoimme
 
Ikuisesta nuoruuden lähteestä joimme
 
Juuri tässä paikassa kokonaisen maailman loimme
 
Suutelimme, rakastelimme.
 
Luodut toisillemme olimme
 
Mutta missä olet nyt?
 
Miksi kaikki on jälleen pimennyt?
 
Katselen kuinka loputon horisontti ilkkuu minulle
 
Odotan, toivon ja rukoilen
 
Että saisin vielä kerran kertoa sinulle
 
Että antaa saisin sinulle kaiken
 
Murheellisena katselen kuinka luonto hiljalleen ontuu
 
Kuinka kaunis kukkanen alistuneena kuihtuu
 
Kaunis kukkanen, jonka jätit lädettyäsi pois
 
Voi kunpa jokin vielä hetken kanssasi sois
 
Katselen kuinka viimeinenkin terälehti kuihtuu syksyn ikeen alla
 
Luonto menee piiloon, vehreys katoaa kylminä öinä taivasalla
 
On koittanut Ruska
 
Jäljellä vain kaipuun tuska
 
 
 
Pako
 
 
Liian kauan olen kyntänyt onnetonta sarkaani
 
Ruoskinut ja kiduttanut sieluparkaani
 
Liian kauan olen kantanut raskasta äettä
 
Sielu kuivana ilman elämän lähdevettä
 
Haluaisin jo hypätä pois tästä reestä
 
Kyydistä, joka vääjämättä vie minut kohti tuhoa
 
Vaikka kuinka riuhdon, en pääse Perkeleestä
 
Voin vain yksin huutaa pimeyteen uhoa
 
Kiljua, huutaa, raivota kuin mielipuoli
 
Liian kauan sisintäni on riistänyt huoli
 
Yhä aurinkoa odottaen ikuisessa pimeydessä
 
Loputtomassa, murheellisessa yksinäisyydessä
 
Tule siis ja kätesi ojenna
 
Tuskaani lämmölläsi huojenna
 
Revi minut tästä hyisestä suosta
 
Jotta voimme yhdessä maailman ääriin juosta
 
 
 
    Kevään Ruusu

 
 
Se oli päivä, jolloin sateet loittonivat
 
Päivä, jolloin pyhät henget maljasta joivat
 
He juhlivat, sillä enkeli oli vihdoin syntynyt
 
Odotus oli nyt päättynyt
 
Pedillä lepäsi tyttö puhtoinen
 
Niin hyvä, niin puhdas ettei yksikään toinen
 
Kiittäkäämme siis häntä, joka hänet maailmaan saattoi
 
Sillä tuo tyttö, jo Naiseksi kasvanut
 
Ympärilleen kauneuden imperimuin loi
 
Onneksemme hänen luojansa on ponnistellut ja jaksanut
 
Kasvattaakseen hienon ihmisen
 
Kauniin, hyvän ja sympaattisen
 
Iloitkaamme, sillä merkkipäivä on jälleen koittanut
 
Ylistäkääme hänen suunnatonta suloisuuttaan
 
Tuota rohkeaa naista, joka pimeyden on peitonnut
 
Riemu, jonka hänen kanssaan jaan
 
On niin loputon, niin suunnaton, niin hyvä
 
Sädekehä ympärilläsi siis olkoon pysyvä
 
Vielä kerran: Ilo hänen kanssaan jakakaamme
 
Sillä niin paljon häneltä laupiasta hyvyyttä saamme
 
Olethan aina siinä, niin sädehtivänä
 
Me läheiset sinua niin pohjattomasti rakastamme
 
Riemuitsemme, nautimme, pidämme hyvänä
 
Ethän koskaan lähde pois luotamme?
 

 
 
 
    Tuomio
 
 
 
Huudan pimeään, se vastaa hiljaiuudella
 
Nopat kolahtavat pelilautaan
 
Paholainen leikittelee tilaisuudella
 
Hän haluaa saattaa minut elävältä hautaan
 
Kolme kuutosta ylöspäin
 
Loppu on tullut, minä todistan, minä näin
 
Orjantappurapensaikossa epätoivoisesti eteenpäin
 
Rimpuilin, pyristelin, mutta paikalleni jäin
 
Pirullisesti hymyillen hitaasti teräänsä teroittaa
 
Tiedän, etten voi enää voittaa
 
En voi enää elämää tavoittaa
 
Pakanallinen Pappi viimeistä virttään soittaa
 
Lopullisuuden synkeät urut
 
Soivat pahaenteisesti päättymättömässä yössä
 
Jos vielä tunnen, on tullut aika kokea viimeiset surut
 
Kahlehdittuna katson Pirua työssä
 
Viimein tahko pysähtyy
 
Eli, joka leikkiin ryhtyy
 
Se leikin kestäköön
 
Pahuus siis sieluni kappaleiksi repiköön
 
Anelen, jotta loppuisi odotus
 
Rukoilen, jotta päättyisi kidutus
 
Hän kuitenkin asettaa pelilaudan pöydälle
 
Asettaen nopat kädelle
 
Minun heittovuoroni on nyt
 
Aika viimein pysähtynyt
 
Ei enää kuumuutta, Helvetti on jäätynyt


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 1 viesti ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää:  
cron
POWERED_BY
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com