Rihmasto

Tuosta herkkyydestä vielä. Olisi mielenkiintoista tietää muiden tuntemuksia siitä, nimittäin minulle miehenä herkän ja tunnepitoisen tekstin kirjoittaminen vaati ja vaatii vieläkin suunnatonta ponnistelua, vaikka olinkin salaa lopputulokseen tyytyväinen, että uskalsin niin tehdä. Silti moni yritys kaatui aiemmin siihen, että en uskaltanut laittaa itseäni likoon, ja tarinoista tuli tylsiä ja ankeita. Onko muilla ollut samantyyppisiä hankaluuksia?

_________________
Tässä hetkessä koko elämä. - El Coyote -

_________________
http://arvieno.blogspot.fi/

Syrinx, nyt en taida puolestani ymmärtää sinua.

Onko epäkyynisyys mielestäsi viihdettä vai "tuomitsemista"?
Kumpaan kyynisyys kuuluu? Mihin kuulut itse?

En saa selvää mihin pyrit, en saa selvää edes siitä arvostatko viihteellisyyttä vai kyynisyyttä. Ja miksi ylipäätään ne kaksi on asetettava vastakkain? Onko kyynisyyden ainoa vaihtoehto viihteellisyys?

Minun näkökulmastani juuri kyynisyys kuuluu tuohon viihde-puoleen - sillä se on juuri sitä, mitä meiltä odotetaan ja vaaditaan. Tänä aikana ainoaa rohkeaa kirjoittamista olisi jokin kyynisyydelle vastakohtainen - sillä sitä ei moni uskalla tehdä.

Voisitko perustella mielipiteitäsi tarkemmin, ymmärtäisin mielelläni paremmin. En ole aivan vakuuttunut oletko ymmärtänyt minua.

Ihan ohikulkiessani tökkään tähän saumaan, että tuli mieleen, kun joskus äitini kanssa 1980-luvulla katselin Hill Street Bluesia, tuota "todentuntuista" poliisisarjaa. Äiti katseli aikansa ja tuumasi sitten, että "en tykkää". Minä kysyin, että minkähän takia? "Ei mitään tunteita", äiti vastasi. Siihen aikaan Hill Street Blues tuntui turhan kyyniseltä äidistäni, nykyään pitää mennä sellaisesta yli tunnekylmyydessä ja raakasti. Hill Street Blues näyttää tulevan FST:ltä uusintana. Voih, noita aikoja!

Inspiraatio! Hyvä havainto, että kyynisyys on muuttunut viihteen perusarvoksi. Tv-sarjojen hahmot ovat solkenaan kovaksikeitettyjä Mr. Spockeja, joitten tunne-elämä (jos sitä on) jää täysin arvailujen varaan.

Kiitos kommentista työkkärin#setä. Mm. tuota juuri tarkoitan.. se mikä ennen tuntui kamalalta, ei enää tunnukaan. Ehkä se on jossain määrin tuota syrinxin mainitsemaa "ennen kaikki oli paremmin" ajattelua, mutta eikö se sitten ole totta. Sanan kaikki voisi pyyhkiä pois suosiolla, kaikki ei ehdottomasti ole ollut ennen paremmin. Mutta ei yhteiskunnan "kehitys" tietenkään tuo mukanaan pelkkiä ruusuisia muutoksia, eihän? Toki nyt joku asia, esimerkiksi juuri tämä kyynisyysasia, on voinut olla paremmin.

On tunnettu tosiasia, että väkivaltainen viihde on lisääntynyt ja tehosteet järeytyneet..tietokoneella voi tehdä jo melkein mitä vain. Totta kai tällä plus maailman muutoksilla yleensäkin on vaikutusta siihen, millainen maailmankuva meille muodostuu - samoin kuin siihen, miten kirjoitamme. Kirjoittaminen ei kuitenkaan ole mikään erillisessä kuplassa tapahtuva irrallinen flow. Kirjoitamme siitä, mitä näemme, ja silloin on luonnollista että kirjoitamme kyynistyen. Voiko sitä kieltää?

Eli yleisesti (ainakin länsimaissa) maailmankuva on varmasti monista eri syistä kyynisempi kuin ennen. Se ei tarkoita että kaikki olisi ollut ennen paremmin - mutta minä en ainakaan pidä kyynisyyttä minkäänlaisena hyvänä arvona, enkä siis haluaisi alistua siihen myöskään kirjoittaessani.

Ja jos (ja kun) kyyniseen asenteeseen kuuluu kaiken kyseenalaistaminen, niin miksi juuri kyyninen asenne on ainoa asia, mitä me emme kyseenalaista??

_________________
"Ikuiseksi elon onneni luulen,
kunnes mun kummullani veisataan."
-Jarkko Martikainen

_________________
http://arvieno.blogspot.fi/

Minusta se on niin makuasia. Jos joku todella kokee kyynisen tekstin viihteellisenä, kokekoot. Ei se minun maailmaani hetkauta. Toisaalta edustan muutenkin tätä Suomen vähemmistöä tekstilajini suhteen, joten ihmekös tuo... heh.

Vai, että trendi, hmm...
Olen itsekin lukenut tuon Claes Anderssonin kirjoittamisen oppaan vuosi tai pari sitten ja muistan hämärästi tuon inspiraation mainitseman kohdan adjektiiveista. Muistan ihmetelleeni sitä. En nyt tiedä korjata menikö se juuri niin, että todella kaikkia adjektiiveja tulisi välttää tilanteessa kuin tilanteessa - voi olla - mutta aikalailla näytti hänen ohjeensa menevän toisesta korvastani sisään ja toisesta ulos, sillä en ole juurikaan välittänyt noudattaa tuota ohjetta.

Kyynisyys sopii joissain tapauksissa, mutta väkinäinen ähertäminen kyynisen tekstin vuoksi vain sen takia, että "nokun ne muutkin tekee näin" on minusta naurettavaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että kirjoittamisella tuodaan esille omaa itseämme.

Ja siitä tunteellisuudesta. Noh, minä pidän siitä. Toisaalta olen tyttö ja herkän tekstin kirjoittaminen ei ole koitunut minulle ongelmaksi. En tiedä mitä nämä kaksilahkeiset tekstistäni sitten pitäisivät... tulisiko sen olla enemmän kyynistä, jotta jokainen ihmiskunnan jäsen huolisi tulostinpaperini silmiensä eteen?
En tiedä.
Tiedän vain sen, että mikäli yritän leikkiä jotain suurempaa ja naputella tekstiä Wordiin Claes Anderssonin opaskirja toisessa kädessä ja uusimpia trendejä bongaillen, en tule koskaan saamaan tekstiäni edes kaltaisteni tunteikkuudesta pitävien tyttöjen käsiin. Valitsen pienemmän pahan. Valitsen itseni.

Aamen! Juuri noin se menee.

_________________
Tässä hetkessä koko elämä. - El Coyote -

_________________
"Ikuiseksi elon onneni luulen,
kunnes mun kummullani veisataan."
-Jarkko Martikainen

_________________
"Ikuiseksi elon onneni luulen,
kunnes mun kummullani veisataan."
-Jarkko Martikainen

Ahaa, ymmärrän..Individualistinen maailmankuva, minäminä-ajattelu..."nykyajan" ilmiöitä molemmat, ja jossain mielessä äärettömän huonoja sellaisia (toisessa mielessä jopa hieman positiivisiakin). Olen siis osittain samaa mieltä. Mutta yhtä en ymmärrä. Eihän ihmisten erilaisuutta voi kieltääkään?

Ymmärrän, että minäkeskeinen ajattelu ja oman erilaisuuden suitsuttaminen ärsyttää. Mutta miksi erilaisuuden pitäisi tarkoittaa vain tällaista äärimmäistä narsistista käyttäytymistä? Eikö ihminen kuitenkin saisi olla terveesti erilainen?

Pohjimmiltaan ihmiset ovat kyllä jossakin mielessä hyvin samanlaisia, mutta se on aika kapea osa ihmisyyttä. Kaiken sen samankaltaisuuden päälle rakentuvat kokemukset, tunteet, temperamentti, traumat ym. ym., jotka tekevät erilaiseksi jopa aivan samoista lähtökohdista elävät ihmiset. Vaikka minulla olisi kaksoissisko joka olisi kokenut aivan "samat" asiat kuin minä, olisimme loppujen lopuksi erilaisia, koska se miten luonteemme ja temperamentimme ottaisi asiat vastaan, olisi ratkaisevasti erilaista.

Esitän nyt tässä pienen heikon kohdan asenteessasi. Älä loukkaannu.
No, ensinnäkin erilaisuuden suuri korostaminen ärsyttää sinua - mutta samaan aikaan se on valtavirtaa. Eli toisaalta, jos seuraisit omaa periaatettasi, sinun pitäisi vain hyväksyä se ja olla samanlainen (korostaa erilaisuuttasi) - mutta nyt periaatteessa vängällä pyrit pois massasta juuri erilaisuutta inhoamalla. Eli loppujen lopuksi sinäkin korostat omaa erilaisuuttasi, vaikka se onkin niin ärsyttävää.
(Ymmärrätkö? Tuo pitää ehkä lukea pari kertaa, mutta siinä on pointti.)

Ei ihminen voi kieltää sen paremmin erilaisuuttaan kuin samanlaisuuttaankaan. Minusta se tekee sokeammaksi kuin se, että huomaa erot terveellä, hyvällä tavalla.

Mitä hyvää saa aikaan se, että ajattelee jokaisen maapallolla olevan samanlainen kuin minä itse?

_________________
"Ikuiseksi elon onneni luulen,
kunnes mun kummullani veisataan."
-Jarkko Martikainen