Rihmasto

Tuosta herkkyydestä vielä. Olisi mielenkiintoista tietää muiden tuntemuksia siitä, nimittäin minulle miehenä herkän ja tunnepitoisen tekstin kirjoittaminen vaati ja vaatii vieläkin suunnatonta ponnistelua, vaikka olinkin salaa lopputulokseen tyytyväinen, että uskalsin niin tehdä. Silti moni yritys kaatui aiemmin siihen, että en uskaltanut laittaa itseäni likoon, ja tarinoista tuli tylsiä ja ankeita. Onko muilla ollut samantyyppisiä hankaluuksia?

_________________
Tässä hetkessä koko elämä. - El Coyote -

Ymmärsin enkä ole yhtään samaa mieltä. Tuo väite on vähän samaa tasoa kuin että 'kaikki oli ennen paremmin'. Kaiken hylkääjät ja tuomitsijat ovat aina olleet arvostetumpia kuin viihteen tekijät, vaikka yleensä, kuten nytkin, ovat vähemmistö kirjoittavista tai muuten esillä olevista.

_________________
http://arvieno.blogspot.fi/

Syrinx, nyt en taida puolestani ymmärtää sinua.

Onko epäkyynisyys mielestäsi viihdettä vai "tuomitsemista"?
Kumpaan kyynisyys kuuluu? Mihin kuulut itse?

En saa selvää mihin pyrit, en saa selvää edes siitä arvostatko viihteellisyyttä vai kyynisyyttä. Ja miksi ylipäätään ne kaksi on asetettava vastakkain? Onko kyynisyyden ainoa vaihtoehto viihteellisyys?

Minun näkökulmastani juuri kyynisyys kuuluu tuohon viihde-puoleen - sillä se on juuri sitä, mitä meiltä odotetaan ja vaaditaan. Tänä aikana ainoaa rohkeaa kirjoittamista olisi jokin kyynisyydelle vastakohtainen - sillä sitä ei moni uskalla tehdä.

Voisitko perustella mielipiteitäsi tarkemmin, ymmärtäisin mielelläni paremmin. En ole aivan vakuuttunut oletko ymmärtänyt minua.

Ihan ohikulkiessani tökkään tähän saumaan, että tuli mieleen, kun joskus äitini kanssa 1980-luvulla katselin Hill Street Bluesia, tuota "todentuntuista" poliisisarjaa. Äiti katseli aikansa ja tuumasi sitten, että "en tykkää". Minä kysyin, että minkähän takia? "Ei mitään tunteita", äiti vastasi. Siihen aikaan Hill Street Blues tuntui turhan kyyniseltä äidistäni, nykyään pitää mennä sellaisesta yli tunnekylmyydessä ja raakasti. Hill Street Blues näyttää tulevan FST:ltä uusintana. Voih, noita aikoja!

Inspiraatio! Hyvä havainto, että kyynisyys on muuttunut viihteen perusarvoksi. Tv-sarjojen hahmot ovat solkenaan kovaksikeitettyjä Mr. Spockeja, joitten tunne-elämä (jos sitä on) jää täysin arvailujen varaan.

Kiitos kommentista työkkärin#setä. Mm. tuota juuri tarkoitan.. se mikä ennen tuntui kamalalta, ei enää tunnukaan. Ehkä se on jossain määrin tuota syrinxin mainitsemaa "ennen kaikki oli paremmin" ajattelua, mutta eikö se sitten ole totta. Sanan kaikki voisi pyyhkiä pois suosiolla, kaikki ei ehdottomasti ole ollut ennen paremmin. Mutta ei yhteiskunnan "kehitys" tietenkään tuo mukanaan pelkkiä ruusuisia muutoksia, eihän? Toki nyt joku asia, esimerkiksi juuri tämä kyynisyysasia, on voinut olla paremmin.

On tunnettu tosiasia, että väkivaltainen viihde on lisääntynyt ja tehosteet järeytyneet..tietokoneella voi tehdä jo melkein mitä vain. Totta kai tällä plus maailman muutoksilla yleensäkin on vaikutusta siihen, millainen maailmankuva meille muodostuu - samoin kuin siihen, miten kirjoitamme. Kirjoittaminen ei kuitenkaan ole mikään erillisessä kuplassa tapahtuva irrallinen flow. Kirjoitamme siitä, mitä näemme, ja silloin on luonnollista että kirjoitamme kyynistyen. Voiko sitä kieltää?

Eli yleisesti (ainakin länsimaissa) maailmankuva on varmasti monista eri syistä kyynisempi kuin ennen. Se ei tarkoita että kaikki olisi ollut ennen paremmin - mutta minä en ainakaan pidä kyynisyyttä minkäänlaisena hyvänä arvona, enkä siis haluaisi alistua siihen myöskään kirjoittaessani.

Ja jos (ja kun) kyyniseen asenteeseen kuuluu kaiken kyseenalaistaminen, niin miksi juuri kyyninen asenne on ainoa asia, mitä me emme kyseenalaista??

Ei voikaan. Ja on täysin turhaa väkisin sellaista yrittääkään, koska väen vängällä erilaista ja virrasta poikkeavaa tai edes virran mukaista tuotosta yrittäessä saa valmiiksi pelkkää paskaa. Eiköhän jokaisen pidä kirjoittaa sitä minkä omakseen tuntee.

Minä en näe kyynisyyttä millään tavalla ongelmallisena enkä sen enempää muodikkaana kuin vaikka lähimmäisen rakkautta. Molemmista on kirjoitettu jo useamman tuhannen vuotta. En minä halua barrikadeille nousta herkkyyden puolesta, enkä kyllä koe olevani vastuussa kirjoittamisestani kenellekään muulle kuin itselleni.

Minun puolestani saa kirjoittaa herkän sielunsa tuskasta, puiden halailusta ja koiran pennuista mutta ei sitä pidä pakolliseksi kaikille asettaa. Vaikka sitten koko yhteiskunnan täydellisen kyynistymisenkin uhalla.

_________________
"Ikuiseksi elon onneni luulen,
kunnes mun kummullani veisataan."
-Jarkko Martikainen

En ole minkään osapuolen kannattaja enkä tuomitsija. Mielestäni ihmisen pitää kirjoittaa niin kuin aiheensa kokee. Laskelmointi näkyy kuitenkin tuloksessa, oli se sitten kyynisyyttä tai viihteellisyyttä tai jotakin muuta kuin mitä spontaanisti on tullakseen.

_________________
http://arvieno.blogspot.fi/

Minusta se on niin makuasia. Jos joku todella kokee kyynisen tekstin viihteellisenä, kokekoot. Ei se minun maailmaani hetkauta. Toisaalta edustan muutenkin tätä Suomen vähemmistöä tekstilajini suhteen, joten ihmekös tuo... heh.

Vai, että trendi, hmm...
Olen itsekin lukenut tuon Claes Anderssonin kirjoittamisen oppaan vuosi tai pari sitten ja muistan hämärästi tuon inspiraation mainitseman kohdan adjektiiveista. Muistan ihmetelleeni sitä. En nyt tiedä korjata menikö se juuri niin, että todella kaikkia adjektiiveja tulisi välttää tilanteessa kuin tilanteessa - voi olla - mutta aikalailla näytti hänen ohjeensa menevän toisesta korvastani sisään ja toisesta ulos, sillä en ole juurikaan välittänyt noudattaa tuota ohjetta.

Kyynisyys sopii joissain tapauksissa, mutta väkinäinen ähertäminen kyynisen tekstin vuoksi vain sen takia, että "nokun ne muutkin tekee näin" on minusta naurettavaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että kirjoittamisella tuodaan esille omaa itseämme.

Ja siitä tunteellisuudesta. Noh, minä pidän siitä. Toisaalta olen tyttö ja herkän tekstin kirjoittaminen ei ole koitunut minulle ongelmaksi. En tiedä mitä nämä kaksilahkeiset tekstistäni sitten pitäisivät... tulisiko sen olla enemmän kyynistä, jotta jokainen ihmiskunnan jäsen huolisi tulostinpaperini silmiensä eteen?
En tiedä.
Tiedän vain sen, että mikäli yritän leikkiä jotain suurempaa ja naputella tekstiä Wordiin Claes Anderssonin opaskirja toisessa kädessä ja uusimpia trendejä bongaillen, en tule koskaan saamaan tekstiäni edes kaltaisteni tunteikkuudesta pitävien tyttöjen käsiin. Valitsen pienemmän pahan. Valitsen itseni.

Aamen! Juuri noin se menee.

_________________
Tässä hetkessä koko elämä. - El Coyote -

Tuota noin... Eli mielestäsi siis ei pidä poiketa virrasta, vaikka sen kokisi vääräksi? Kommenttisi sotivat toisiaan vastaan. Jokaisen pitää kirjoittaa sitä, minkä omakseen tuntee, mutta pysyä silti (väkisin) virrassa, ettei vain vahingossa väkisin yrittäisi liikaa jotakin muuta? Ei toimi.

Ei kyynisyys minunkaan mielestäni ole ongelma, jos se on tietoinen ja ei-pakotettu valinta, puhtaasti oman maun mukaista. Ja puiden halailu nyt tuskin on tarpeen vaikka kuinka herkästi kirjoittaisi (käsityksesi herkästä/epäkyynisestä tekstistä on hieman toisenlainen kuin minulla). En yritä pakottaa ihmisiä lepertelemään koiranpennuista. Ainoa mikä tässä mättää on se, jos kyynisyyttä ei tunnisteta ja pysähdytä hetkeksikään miettimään, että onko tämä todella sitä minun omaa tyyliäni vai ei. Jos rehellinen tulos on, että kyllä, niin selvä. Mutta jos ei niin ei kai siinä virrassakaan ole pakko pysytellä?

Emzu, tiivistit asian hyvin. Se on makuasia. Mutta on eri asia johtuuko oma tyyli siitä että sen on oikeasti löytänyt, vai siitä että siihen on vain ajautunut pohtimatta sen tarkemmin.

LeLu, olisi kiinnostavaa kuulla omia motiivejasi tyyliisi. En minä tässä sitä "kyynistä" tyyliä nyt yritä mitenkään tuomita, se on myös hieno tehokeino, ehkä ainoa mikä nykyään sallitaan/mikä sitten tehoaa (ja tämä johtuu varmasti myös lukijakunnasta). Yritän nyt vain vähän kyseenalaistaa tätä ylistettyä tyylikeinoa, herättää ajattelemaan.

Kirjoitanko minä ihan oikeasti noin epäselvästi? Kirjoitin, että väkisin ei pidä kirjoittaa virrasta poikkeavaa ja erilaista tekstiä. Kirjoitin myös, että jokaisen pitää kirjoittaa sitä minkä omakseen tuntee. Miten nämä sotivat toisiaan vastaan? Tarkoitin kirjoituksillani, että mikäli omimmalle tuntuu virran mukaisen tekstin kirjoittaminen, l. se luonnistuu luonnollisesti, kannattaa pitäytyä siinä. Mikäli omat kirjoitukset poikkeava omasta mielestä virrasta, ei siitäkään tulisi välittää. Jokaisen kuuluu kirjoittaa niin kuin osaa. Arvostelkoon joku ulkopuolinen tekstin valtavirtaisuuden tai erilaisuuden, miksi asian tiedostamisesta pitäisi tehdä ongelma jos vain teksti on (osasta) lukijoista ja kirjoittajasta itsestään hyvää?

Tämän jälkeen minun pitää liittää jo kuva tähän lisäselvitystä varten...

Motiivina omaan tyyliini olen yrittänyt pitää aina sitä, että haluaisin itse lukea kirjoittamaani tekstiä vaikka se olisi jonkun muun kirjoittamaa. En ole tietoisesti ajatellut minkälaista tyyliä edustan.

Hyviä ajatuksia oletkin inspiraatio herätellyt, nomen est omen, koetan tehdä herättelystä oman osuuteni.

_________________
"Ikuiseksi elon onneni luulen,
kunnes mun kummullani veisataan."
-Jarkko Martikainen

LeLu, kiitoksia vastauksesta jälleen:) nyt selkeni ainakin hieman. Kommenttisi ei ehkä ollut niin epäselvä kuin annoin ymmärtää, mutta jokin lievästi agressiivinen kirjoitustyyli siinä kai sumensi ymmärrystäni. Tiedäthän, "väen vängällä valtavirrasta poikkeaminen" kuulostaa jollakin tavalla negatiiviselta, samoin kuin sarkastinen puiden halailun ym:n värikäs kuvailu. Virrasta poikkeamisesta ei yksinkertaisesti tullut kovin positiivista kuvaa, tiedät varmaan mitä tarkoitan?

Olemme siis kaikesta päätellen samaa mieltä, vaikka väittelemmekin. Kumpikaan ei pidä pakottamista hyvänä, mutta toinen (minä) kokee ahdistavampana juuri sen valtavirran asettaman paineen ja toisen (sinun?) mielestä ahdistavampaa on tunne siitä, että virrasta poikkeamisesta olisi jonkinlainen vaatimus/käsky...Olenko oikeassa?

Niin, se on se minun kirjoitustyylini, eikä se ole välttämättä niin positiivinen.



Näistä lähtökohdista saa hieman heikonlaisesti keskustelua aikaiseksi, vaikka yleensä loppujen lopuksi huomataan asian olevan juuri näin. Näen pakollisen erilaisuuden tavoittelun täysin älyttömänä kaikessa tekemisessä, pahemmaksi kuin kyynisyyden. Kukaan ei halua olla nykyään tavallinen, jokainen luulee olevansa toistaan erilaisempi ja totuus on aivan toinen. Voisiko sitäkin sanoa sitten muoti-ilmiöksi?

_________________
"Ikuiseksi elon onneni luulen,
kunnes mun kummullani veisataan."
-Jarkko Martikainen

Ahaa, ymmärrän..Individualistinen maailmankuva, minäminä-ajattelu..."nykyajan" ilmiöitä molemmat, ja jossain mielessä äärettömän huonoja sellaisia (toisessa mielessä jopa hieman positiivisiakin). Olen siis osittain samaa mieltä. Mutta yhtä en ymmärrä. Eihän ihmisten erilaisuutta voi kieltääkään?

Ymmärrän, että minäkeskeinen ajattelu ja oman erilaisuuden suitsuttaminen ärsyttää. Mutta miksi erilaisuuden pitäisi tarkoittaa vain tällaista äärimmäistä narsistista käyttäytymistä? Eikö ihminen kuitenkin saisi olla terveesti erilainen?

Pohjimmiltaan ihmiset ovat kyllä jossakin mielessä hyvin samanlaisia, mutta se on aika kapea osa ihmisyyttä. Kaiken sen samankaltaisuuden päälle rakentuvat kokemukset, tunteet, temperamentti, traumat ym. ym., jotka tekevät erilaiseksi jopa aivan samoista lähtökohdista elävät ihmiset. Vaikka minulla olisi kaksoissisko joka olisi kokenut aivan "samat" asiat kuin minä, olisimme loppujen lopuksi erilaisia, koska se miten luonteemme ja temperamentimme ottaisi asiat vastaan, olisi ratkaisevasti erilaista.

Esitän nyt tässä pienen heikon kohdan asenteessasi. Älä loukkaannu.
No, ensinnäkin erilaisuuden suuri korostaminen ärsyttää sinua - mutta samaan aikaan se on valtavirtaa. Eli toisaalta, jos seuraisit omaa periaatettasi, sinun pitäisi vain hyväksyä se ja olla samanlainen (korostaa erilaisuuttasi) - mutta nyt periaatteessa vängällä pyrit pois massasta juuri erilaisuutta inhoamalla. Eli loppujen lopuksi sinäkin korostat omaa erilaisuuttasi, vaikka se onkin niin ärsyttävää.
(Ymmärrätkö? Tuo pitää ehkä lukea pari kertaa, mutta siinä on pointti.)

Ei ihminen voi kieltää sen paremmin erilaisuuttaan kuin samanlaisuuttaankaan. Minusta se tekee sokeammaksi kuin se, että huomaa erot terveellä, hyvällä tavalla.

Mitä hyvää saa aikaan se, että ajattelee jokaisen maapallolla olevan samanlainen kuin minä itse?

Ei voi kuten ei kyynisyyttä, sarkasmia, ironiaa tai vaikka suoraa vittuilua. Mutta nyt olet jo lähellä ajatustani kun osasit mainita tuon minäminä-ajattelun, jota tosiaan hain. Jos väität että kyynisesti kirjoittavat eivät osaa terveesti olla erilaisia, menevät mielestäni näkemyksesi kyllä pahasti metsään. Erilaisuudella on monia ilmentymiä, nimikin sen jo sanoo, mutta miksi erilaisuutta pitäisi tuoda esiin toitottamalla nimenomaan erilaisuutta eikä itse sitä, joka tekee esimerkiksi kirjoituksesta erilaisen. Erilaisuus itseisarvona on turha.

Ihmiset ovat pohjimmiltaan hyvin samanlaisia. Jokainen kuvittelee olevansa yksin maailmassa, erilainen ja ainutlaatuinen. Silti aina tuntuu löytyvän joku jolle on käynyt samoin, joka tuntee samoin, kokenut saman vielä rankemmin ja ajatellut ihan samaa asiaa. Se ei silti tee yksilön kokemuksista yhtään vähempiarvoisia, mutta se että huutaa suureen ääneen olevansa erilainen vailla parempaa tietoa, se ärsyttää. Jokainen ihminen katsoo maailmaa oman hyvin pienen neulansilmänsä läpi ja tekee suuret päätelmänsä yleensä siltä pohjalta tietäen olevansa oikeassa.



Erilaisuuden inhoamisessa itseisarvona ei ole mitään erilaista, en kuvittelekaan. Sitä harrastavat monet muutkin.

Päätelmässäsi yhdistyy näppärästi argumentointivirheet Non sequitur ja Circulus vitiosus, jos nyt oikein näitä hienoja termejä muistan. Oiotaanpa mutkat suoriksi myös minunkin esimerkissäni:

1. Jos erilaisuus on valtavirtaa niin valtavirtaan kuuluva on erilainen
2. Jos periaatteena on, ettei valtavirta ole pahasta niin periaatteena on olla valtavirrassa
3. Siis periaatteena on erilaisuus.

Tällainen ajatteluketju siis sisältää itsessään perustavaa laatua olevan virheen.


Tässä oikaistaan taas aika pahasti, mikäli tuollaisen kommentin olet lukenut tulleen minun lausumana. Mutta miten olisi vaikka parempi mahdollisuus siitä, että tällainen erään aikansa anarkistin kehotus toteutuisi maailmassa myös käytännössä:Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille

_________________
"Ikuiseksi elon onneni luulen,
kunnes mun kummullani veisataan."
-Jarkko Martikainen