Rihmasto

Olen kaiketi sen verran narsistinen luonne, että kun saan turpiini jostain tekstistä. Kirjoitan sitä uusiksi niin pitkään kunnes se mielipide muuttuu. Tämä tapahtuu tosin vain silloin kun kriitikon mielipide on mitenkään kuunneltavan arvoinen.

Kerran sain murskatuomion yhdeltä ihmiseltä tekstistä josta pidin henk koht valtavasti. Lyttyyn haukkumisesta huolimatta en tehnyt tekstille mitään. Pidin siitä, haukkuja ei vaan tajunnut sitä. Joskus on hyvä tajuta milloin kriitikko on väärässä eikä kirjoittaja.

Saan kuitenkin useimmin kritiikkiä kieliopistani. Yleensä vaan näytän heille virtuaalista keskisormea, koska on turhauttavaa että kiinnitetään huomiota dysgrafiasta kärsivän kirjoittajan kielioppiin kuin itse sisältöön.

K_e on selvästi aitoa rihmasto-ainesta. Tervetuloa sekaan ja mukaan!

Minulla on ollut pitkään haaveena kuunnelman tekeminen. Kerran se oli lähellä, mutta ei syystä tai toisesta toteutunut. Muistan vielä sen, että olin harjoitellut dialogia nauhurin kanssa. Halusin saada dialogin oikean muotoiseksi rytmittämällä sitä.
Tämä yritys ei tuottanut tulosta, mutta haave elää. Minun heikkouteni on, että innostun asioista liikaa. Olen yrittänyt päästä siitä piirteestä eroon.
Iän myötä on oppinut, ettei ota kaikkea turhan vakavasti.

Jaha, mutta eikö kyynisyys ollut jumalaton asenne?

_________________
http://arvieno.blogspot.fi/

Hyväksytyksi tuleminen on ehkä paras motivaationi kirjoittaa, oikeasti. Minulle parasta antia on, kun kuulen kehuja ihmisiltä, joiden mielipide merkitsee minulle paljon. Samoin olen älyttömän herkkä kuulemaan kyseisiltä ihmisiltä pienintäkään kritiikin sanaa ja pyrin heti korjaamaan tekstini sellaiseksi, että se miellyttää lukijaa enemmän - tietenkin omilla ehdoillani. Tähän mennessä olen ollut vain kiitollinen muutos-ehdotuksista, joita olen sisareltani saanut romaanikäsikirjaani, sillä kun hän on sanonut mieliteensä hyvin perusteltuna, päähäni syttyy lamppu ja innostun: "Hei, miksen minä keksinyt tuota!" Kaiketi olen sen verran samanlainen sisareni kanssa.

Romaanini on nyt valmis ja puhtaaksikirjoitettu, mutten ole vielä lähettänyt sitä kustantamoon... luulen syyn olevan siinä, että minua pelottaa nimenomaan torjutuksi tuleminen. Hävettäisi suunnattomasti, jos teos, jota olen puurtanut tajuttoman pitkään, ja josta olen jaksanut jauhaa innostuneena lähimmäisilleni, palautettaisiin minulle takaisin suuri punainen ruksi pinon päälle lyötynä. Luulenpa, että kerään paraikaa voimia jotta jaksan kestää takaiskun, mikäli sellainen on tullakseen. Pakkohan minun on jossain vaiheessa yritettävä kustantamoa, sillä muuten en koskaan saa tietää, olisiko Blue'sista ollut ainesta kirjaksi asti.

Kertokaapa minulle, mitä mieltä kustantajat ovat paksusta, 500-sivuisesta kirjasta? Jaksavatko he edes vaivautua avaamaan sellaista? Oma isäni luetteli sen heti "raskaaksi luettavaksi" ja kehotti minua pilkkomaan se kahteen osaan, mikäli en kykene karsimaan sieltä mitään pois...

Ei tuohon voi oikein muuta sanoa kuin että jos itse uskot omaan tekemiseesi, niin jatka kirjoittamista. Jos et usko, niin lakkaa tähtäämästä pilviin ja rupea kirjoittamaan omaksi iloksesi. Sekin voi nimittäin johtaa johonkin.

Jos olet nyt tiiviisti yrittänyt ja yrittänyt ja lannistunut vastoinkäymisistä, niin voi olla että kun lakkaat yrittämästä, keskityt hetken itse kirjoittamiseen, ja palaat sitten vaikka parin vuoden päästä tavoittelemaan samoja juttuja, niin oletin jo ehkä valmis lunastamaan paikkasi siellä minne olisit menossa.

Aina ne rahkeet ei vaan riitä vielä silloin kun se oma halu on kovimmillaan. Omat heikkoutensa pitää oppia tunnistamaan ja niiden poistamiseksi pitää tehdä töitä. Lisäksi on muistettava että kaikki vaan eivät sovi joka paikkaan.

_________________
Viralliset kotisivut
Kuuntele sanoittamiani lauluja
Blogi: Tekstiurakoitsijan käsikirja