Rihmasto

Turkka Hautala, eilen nimetty Finlandia -ehdokas, esikoiskirjailija, teki Jyväskylässä Kirjoittamisen maisteriohjelmassa opiskellessaan gradun näistä kirjoittajien verkkofoorumeista.

Rihmastokin oli mukana tässä gradussa, mutta kiinnostavampaa oli se, että Turkka esitteli viisi englanninkielistä Rihmaston kaltaista sivustoa. Kannattaa käydä vilkaisemassa hänen graduaan "Digitaalinen leirinuotio ja laiskan tekstipaja, näkökulmia koti- ja ulkomaisiin avoimiin kirjoittajasivustoihin."
https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/19743

Jos luette tekstiä, niin huomaatte että moni Rihmaston uudistamisen idea on sieltä lähtöisin.

kah, siellähä vilisi Ketkuja ja Tukki-Akseliva, tahtokaapa poejjat rovikat vinlanntijasta

Todella mielenkiintoinen teksti. Silmäilin sen läpi. Tuttuja nimiähän siellä vilahteli. Jonkun asian sieltä nappasin, mutta nyt en ennätä lukea kunnolla läpi.
Huomenna menen kuuntelemaan toista tänä syksynä julkaissutta Marko Hautalaa. Nyt mökin työt on saatava jonkunlaiseen jamaan.

Kiitos Risto Niemi-Pynttärille innostavasta tekstistä !

”Digitaalinen leirinuotio ja laiskan tekstipaja, näkökulmia koti- ja ulkomaisiin avoimiin kirjoittajasivustoihin" made by Turkka Hautala kiinnosti tietysti kovasti, sillä nettikirjoittajana myself katseli siitä itseään ja nettitovereitaan kuin peilistä, uteliaana miltä tämä touhu näyttää, kun sitä tutkitaan.

Näytti hyvältä. Minulla henkilökohtaisesti on kokemuksia bloggaamisesta (uusi harrastus), yhdestä amerikkalaisesta nettifoorumista, joka lopetti, hävisi yksinkertaisesti netistä ja kahdesta kotimaisesta, joista ensimmäinen (Aukea) kaatui (on noussut myöhemmin jaloilleen) ja tämä toinen, Rihmasto, johon Aukean kaatumisen jälkeen siirryin, ja joka on ollut ilmeisesti lähellä kaatumista tämäkin, mutta nousee nyt hetkellisestä vapauden huumasta ja irrallaan olosta ohjatumpaan ja – toivottavasti – hyvinkin järjelliseen suuntaan, jossa kirjoittaminen tapahtumana saa aivan uusia mittasuhteita.

Parasta tuossa tutkielmassa on sen laajuus, täsmällinen tarkastelu monelta eri kantilta, ja – mikä kaikkein parasta – myönteisten tulosten saaminen tämäntapaisesta kirjoittelusta.

Oli ilo huomata, että harrastaa suhtkoht järkevää, ei mitenkään tuomittavaa, päinvastoin kannustavaa ja suositeltavaa askartelua kirjoittamisen parissa.

Tutkielman tekijä perustaa näkemyksensä asiantuntijoihin, jotka näyttävät joissakin kysymyksissä olevan hiukan eri mieltä, mutta että päälinja, jota edustaa eniten siteerattu Risto Niemi-Pynttäri, johon olemme saaneet hiukan tutustua, ja jolle kuuluu kiitos, että hän toi tämän tutkielman tietoisuuteemme. Mistäpä me olisimme osanneet sitä etsiä.

Ehkä siteeraan minäkin Risto Niemi- Pynttäriä ja poimin tähän lukemastani näkyviin joitakin hänen mielipiteitään, jotka ainakin minua erityisesti ilahduttavat:



–Julkaiseminen verkossa on teknisesti niin vaivaton suoritus, että kirjoittamisen ja julkaisemisen välinen ero on muuttunut häilyväksi.

– Uusien ilmestymispaikkojen (foorumit, portaalit, e-zinet, blogit ym.) julkisuus on luonteeltaan näyttämölle tulemista.

– Interaktiivisuus vuorovaikutuksen tekniikkana merkitsee siirtymää eräänlaiseen lukemisen ja keskustelun välimuotoon.

– Välitön puhe voi olla sosiaalisesti varsin sokeaa, tilanteen konventioiden kangistamaa eli rajoittuneempaa kuin kirjoitus.

– Toisilleen vieraiden ihmisten kasvokkainen keskustelu on monien konventioiden ja intimiteettiin liittyvän varovaisuuden leimaamaa. Verkossa tuntematonta voidaan puhutella toisin.

- (...)puheessa tulee esille vain tavanomaisuuksia, kirjoittamisesta voi tulla väline, joka avaa mahdollisuuden aitoon keskusteluun.

– Vastuu toisesta ihmisestä ei katoa anonyymissa verkossakaan.

– Ihmisen loukkaaminen esimerkiksi yltiörehellisen palautteen myötä ei siis ole välttämättä sen helpompaa verkossa kuin muuallakaan, sillä tuntemamme eettisyys ei liity näköhavaintoon toisen kasvoista, saati tietoisuuteen tämän henkilöllisyydestä. Kyseessä on syvempi eettisyyden taso, ymmärrys tuntevasta ihmisestä sinänsä anonyymin tekstin takana.

– Sosiaalisesti vivahteikkaat kirjoitustaidot ja uudenlainen retoriikka ovat keskeisiä taitoja verkkososiaalisuudessa.

– Verkon myötä tuo keskustelujulkisuus ja julkiset tilat ovat palanneet mutta heikkoina ja muuntuneina verrattuna kreikkalaiseen agoraan tai modernin ajan alun salonkeihin ja kahviloihin. Onkin kysyttävä, mikä on se julkisuuden rakennemuutokseen liittyvä voima, joka suistaa verkon vapaita ja julkisia
keskustelutiloja merkityksettömyyteen ja autioittaa niitä. Vaikka verkkoteknologia näyttäisi tarjoavan mahdollisuudet aidon keskustelujulkisuuden paluulle, silti näin ei näytä tapahtuvan.



Niin kuin huomaatte - tekin, jotka ette ole ennättäneet vielä tuota tutkielmaa lukea, kannattaa tehdä se! - että tuossa viimeisessä kannanotossa Risto Niemi-Pynttäri toteaa oikein tilanteen.
Eikä kaikesta myönteisyydestä huolimatta, kukaan meistä varmaan ole pitänyt itseään roomalaisena senaattorina agoralla, vaikka Rihmasto hyvä agora onkin. Eivät ne toiset kansalaiset osaa meitä juurikaan kunnioittaa arvomme mukaisesti, niin kuin muitakaan nettikirjoittajia. Mutta pidetään itse huolta siitä, että voimme kunnioittaa toinen toistamme ja pitää näitä todettuja hyviä nettikirjoittamisen puolia yllä, jooko.

Kiitos Tuukka Hautalalle ja Risto Niemi-Pynttärille myönteisestä suhtautumisesta ja oikealta tuntuvista tuloksista.

Minusta kaikki, mitä Risto Niemi Pynttäri on tuonut esille mielipiteissään, ja mitä Tuukka Hautala on kirjannut tutkielmaansa, pitää paikkansa. Ja on suuri ilo, kun voi olla samaa mieltä siinä esiin tulleiden asioiden oikeellisuudesta.

Harrastin illalla hotellihuoneessa Köpiksessä vilkaisulukemista gradun suhteen, kun en viitsinyt lähteä hortoilemaan sateeseen. Kaikesta voi tehdä monenlaisia johtopäätöksiä ja ulkoapäin ehkä näkee käytöskuvioita ja motivaatioita joita osallistujat eivät tohkeissaan huomaa. Yhteenvedot ovat tietysti vain osatotuus, jos aina sitäkään. Rihmasto on luonnollisesti muuttunut yleisen verkkokäyttäytymisen kehityksen johdosta, uusia elementtejä tulee jatkuvasti mukaan ja ”moderni ihminen” on mediakäyttäytymisessään aivan toinen kuin viisi vuotta sitten.

Vuosituhannen vaihteessa osa rihmastolaisista tapailivat toisiaan oikeastikin, eivätkä suhteet olleet täysin virtuaalisia. Kiperät Rihmasto ja Kiiltomato taistot sovittiin kasvot vastatusten Helsingin yössä. Gradussa mainittu Kiiperi oli ainakin mukana ja meillä oli hyviä keskusteluja myöhään yöhön. Omat holtittomat Vaeltajan-roolissa tehdyt fleimailut kuitattiin tukkapöllyllä ja rommitotilla. Veriset riidat ja tiukat mielipiteet olivat joskus tulevan tapaamisten alustusta, tehtiin virtuaalisia tapahtumia, josta oli puhumista sitten jälkeenpäin.
Kirjoittaminen foorumeilla oli se suuri yhdistävä tekijä tapaamisissa, vaikka epäilen henkilökohtaisempiakin motiiveja olleen mukana. Minulle niillä oli selvästi sosiaalista merkitystä juuri eronneena ja paluumuuttajana.

Tapaamiset vaikuttivat ainakin aluksi vastakohtaisuuksia lieventävästi, mutta sittemmin syvensi loukkaantumista jos oltiin erimieltä. Ystäviltä ei otetukkaan enää mitä vaan ja ystävyyskin oli pelissä, eivätkä pelkät mielipiteet; vastatusten oli oikeita henkilöitä, eikä pelkästään nimimerkkejä.

Tapaamiset vaikuttivat Rihmastossa monella muulakin tavalla. Luonnollisesti, ne jotka eivät olleet mukana värikkäissä illanvietoissa, olivat ainakin salaa kateellisia. Jotkut eivät uskaltaneet mukaan, joku ei halunnut muista syistä, useimmat eivät päässeet paikalle pitkistä välimatkoista ja suurista kustannuksista johtuen. Se oli alun perin Helsingin kirjamessujen yhteyteen kytketty sattumasta syntynyt tapahtuma, josta ei tullut pitempää perinnettä. Porukka hajosi Rihmastostakin muualle, vaikka ehkä jotkut palailevat uusilla nimimerkeillä, itse muutin takaisin Norjaan, mutta kirjoittelen yhä Rihmastoon omalla nimelläni (hiukan pateettista, mutta olkoon).

Tuohon aikaan oli oma ”salaseurakin” verkossa, jossa asioista puitiin myös julkisen keskustelun ulkopuolella. Suurin piirtein sama poppoo kuin tapaamisissakin. Mielenkiintoista oli, ettei minkäänlaisia klikkejä syntynyt tällä akselilla Rihmastoon tai muille foorumeille, melkeinpä päinvastoin ja tarve säilyttää riippumaton sananvapaus kasvoi ehkä entisestään. Itse en juuri osallistunut ”salaseuraan”, mutta vakoilin kyllä.

Varmaan nykyäänkin on tällaisia Rihmaston ulkopuolisia kontakteja tänne kirjoittavien välillä, messuilla ja muissa tilaisuuksissa tavataan tai olla samoista maisemista, ehkä ystäviä muualta.

Itse olen yhtä ulkopuolinen kuten aina, koska se liittyy persoonaani ja sitä kautta kirjoittamiseenikin. En kykene, enkä halua olla muka velvoittavissa systeemeissä joissa etiketti ja säännöt määräävät sanat suuhuni. Minulle on tärkeää, että se vähäinen luovuus joka puseroni alla pihisee, on mahdollisimman vapaa ja riippumaton mistään ulkoisista painostuksista. Rihmasto on vapaana mediana ollut juuri sopiva alusta toteutua ja näkyä – Kiitos siitä.

Nyt ei sada, täytyy mennä.

Vai sataa Köpiksessä! Täällä eteläisessä Suomessa on ollut pakkasen puolella ja tietysti kova tuuli.

Kiva kun kerroit, Markku, ”menneestä maailmasta”. Nuo live-tapaamiset vahvistavat tutkielman teesejä. Mielikuvitus kyllä pitää huolen siitä, että jokainen saa kasvot ja täyden näköisyyden (sinutkin Markku L näen silmissäni heti kun haluan, voisin vaikka valokuvan ottaa).
Joskus tapahtuu erehdyksiä Kuvittelin pitkään esim. Höntti-Henten naiseksi. Melkein järkytyin, kun kävi ilmi, että hän on mies (?). Minua taas luultiin mieheksi, siihen johdatti nimimerkki, jota aluksi käytin, siis xerxes. Nyt ei kai kukaan enää luule minua saappaat jalassa lentäväksi äijäksi.

Aukeassa olin omalla nimellä, mutta siitä oli hankaluuksia. Samanniminen nainen alkoi vainota minua ja uhkasi poliisilla. Määräsi, että minun on vaihdettava nimimerkkiä. (Onneksi nimi kaatui Aukean mukana.) Häiritsin kuulemma hänen elämäänsä kirjoituksillani, kun yksi ja toinen hänen tuttavistaan luuli, että ne olivat hänen kirjoittamiaan. Ooh, ymmärrän hänen häpeänsä!

Minusta nimimerkillä esiintyminen on kaikkein parasta. Jo sen takia, että saa kirjoittaa tuttavapiirissään tapahtuneista asioista (naamioimalla henkilöt, tietysti). Kaikki aiheet ovat käytettävissä. Eikä tarvitse pelätä oikeudenkäyntejä.
Yhteydenottoja aina silloin tällöin sattui Aukeassakin. Yksityisviestejä. Sellaisia intiimejä. Joskus haukkuja. Parhaasta päästä oli tämä: ”Beibi, lähdetkö baariin oluelle?” Ja eniten taisin pelästyä, kun tuli viesti Tampereelta: ”Liikun erinäisissä asioissa siellä teillä päin. Voinko yöpyä luonasi?” No, ystävällisiä viestejä. Paitsi se haukkumakirje nimimerkillä, joka oli ihan kauhea. Itkin sitä kolme päivää...

Kyllä, ihmiset tulevat tutuiksi tällaisilla foorumeilla. Ja se on hyvä asia. Muutenkin tuo gradututkielma pitää paikkansa. On varmaan tarvittu paljon haastatteluja ja suuri määrä kommentteja ennen kuin kokonaisuus alkoi hahmottua.

Vielä yksi juttu, mitä kaikkea blogissa voi tapahtua. Olen seurannut yhden amerikkalaisen blogia. Hän jätti työnsä pankissa ja alkoi kiertää maata ja piti päiväkirjaa tapahtumista blogissaan. Yhtenä päivänä hän kertoi suunnittelevansa itsemurhaa. Hän perusteli miksi. Ja syyt olivat järkeviä. Itketti hänen puolestaan. Seuraavana päivänä hän julkaisi jäähyväiskirjeen, jossa oli omaisille, työtovereille ja meille blogin lukijoille omat tervehdyksensä ja anteeksipyynnöt siltä varalta, että on loukannut jotain tai ollut muuten tahattomasti ilkeä. Seurasi valtava viestien tulva. Kaikki yrittivät syytää lohdutuksen sanoja ja syitä, joiden takia kannattaa elää. Suorastaan hellyttäviä viestejä satoi monena päivänä. Mutta hän oli hiljaa. Kunnes eräänä päivänä, kun kaikki olivat jo hysteerisiä, hän ”nousi kuolleista”. Ja sanoi: Yes, I’m well, siis voin hyvin. Ja selitti, että oli vain halunnut tietää, mitä tapahtuisi hänen kuolemansa jälkeen! - Sitä seurasi ilon huudahduksia ja murinaa...

Jatkan nimimerkistä, koska olen itsekin viehättynyt Rihmastossa mm. tähän näennäiseen anonymiteettiin. Itseäni hirvittäisi ainakin tällä haavaa lähteä viettämään kosteaa kirjallisuusiltaa kenenkään teidän kanssa. Ei niin, että olisitte huonoa seuraa. Olette vain niin mielenkiintoista virtuaaliseuraa, että en halua riskeerata tätä juttelemalla teille oikeasti ja oikeilla nimillä.

Itse asiassa verkkokommunikaation virtuaalisuus on niinkin hauskaa, että omassa tajunnassani Markku Lindroos ja Eila Kujala ovat nimimerkkejä toisten joukossa. Ajattelen teidät jonnekin fiktion ja toden välimaastoon. Ymmärrän hyvin Liisa K:ta, joka oli päästänyt Ketkun kirjansa sivuille ( - tulisi vain se kirja tänne meidänkin kirjastoon, niin pääsisi lukemaan)

Miten mielenkiintoista onkaan kurkkia rivien väliin ja ketjujen lomaan ja alkaa vähitellen oppia tuntemaan eri virtuaalihenkilöiden luonteita. Vielä hauskempaa on kun tulee joskus yllätetyksi - aha, enpäs tuntenutkaan pikkuliisusta vielä tuota puolta. (Tämä tapahtui joskus vajaa viikko sitten kohtauspaikalla. Rallattelit niin hyväntuulisesti vakavista aiheista, että stressiloma oli selkeästi tehnyt hyvää)

Siitä tietysti kannan huolta, mistä tuo gradukin puhui jossakin kohtaa. Eli miten kuhunkin foorumiin muodostuu oma keskustelukulttuurinsa. Vaikka "verkkososiaalisesti lahjakkaat vanhat" keskustelijat kuvittelevat pitävänsä foorumin avoimena, totuus voi olla täysin toinen - uusien kirjoittajien voi olla vaikea uskaltautua joukkoon. Tämä on iso vahinko, jos näin tapahtuu, ja tämän estämiseksi tarvitaan kyllä viisastenkivi jos toinenkin - ehkä myös teoreettista pohdintaa siitä millainen tekninen alusta ja millaista ohjausta avoin hedelmällinen verkkoyhteisö tarvitsee.

Nyt meni kuivan puolelle. Tarkoitus oli vain höpistä lauantai-illan ratoksi. Sori, kaverit.

Minun elämäni käänteentekevimpiä ratkaisuja on ollut Rihmaston oven aukaisu. Se osui hetkeen, jolloin mulla oli luppoaika - pakko pysähtyä ja miettiä, mihin nyt satsaisin. Monen kummallisen yhtäaikaisen sattuman vuoksi soitin Turkuun lääninhallituksen taidetoimikuntaan. Voin muistaa väärin, kun sanon, että tuolloin taidetoimikunnat olivat lääneittäin. Joku tuntemattomaksi jäänyt miehenääni ohjasi viestejä niin, että sain yhteydenoton Porista. Porissa oli silloin kirjallisuuden läänintaiteilijana Sini Kiuas. Jäyhän länsisuomalaisen puheen ja vikkelien kinttujeni ansiosta olinkin yhtäkkiä Porissa Annankadulla läänin taidetoimikunnan tiloissa.
Ja kiitollinen olen Sinille edelleen.

Samaan aikaan asuin ja olin töissä Kanta-Hämeessä ja rakentelin (= minä opiskelin hirsirakentamista ja komensin Pohjanmaan miehiä) itselleni ns. piilopirttiä satakuntalaiselle luodolle. Oli tarve päästä eroon joistakin hitsin hörhöstalkkereista mahdollisimman korpeen.

Sitten koko homma repesi valtavan isoksi.

Talo tuli valmiiksi, minä jätin työpaikkani niiltä sijoilta ja yhdellä virkkeellä, rupesin mettäkulmalaismaalaiseksi kierrätys-tuunariksi, poika rakenteli tietotekniikkakammarin mulle ja miniä opetti käyttämään uudenlaista tekniikkaa hyväkseni.

Pääni tiedostoista suolsin kamaa yhtenä pötkynä eri keskustelupalstoille. Kauhistuneena totesin, että maailma oli kulkenut koko ajan toisaalla. Miniä sai säännölliset raporttini Jippiin ja Rihmaston tilanteesta ja käytti tietojani ja tuntemuksiani hyväkseen luennoidessaan viestinnästä sekä Suomessa että muualla kaupunkisuunnittelun ihmisille. Saattaapi olla, että esim. ullaw tuntee naisen - olemmehan löytäneet jo ennenkin yhteisiä tuttavia.

Toivon, että ne ihmiset, jotka nyt uskaltautuvat Rihmastoon, pystyvät kokemaan jotain samaa kuin minä ja ainakin oman todistuksensa mukaan Markku. Monia kivoja yhteyksiä syntyi ja aikansa kestettyään loppui. Mutta seura oli innostavaa, kirjoittamaan pakottavaa. Ensin kommentoit varovasti tekstejä, sitten uskalsit itse antautua arvosteltavaksi. En missään ole saanut niin kovaa kritiikkiä puheenvuoroistani tai teksteistäni kuin täällä. Oppi pitämään puolensa, rohkaistui, oli pakko yrittää panna paremmaksi.

Markku ja Ketku ja Syrinx olivat sellaisia hahmoja, että enhän missään muualla olisi tavannut heidän laistaan. Jokainen pudotti itsestään tienoheen noukittavaa. Ja onhan näitä muitakin ollut.

Minulle oli tärkeätä, että keskiluokkaisen kielenkäytön ja esiintymisen voi todeta ajoittain hyvin naurettavaksi (puhun siis itsestäni). Keskustelut olivat hilpeitä ja raastavia eivätkä likikään aina pysyneet asiassa. Toisinaan enimmäkseen eivät pysyneet. Sellaisen kiihkeän non-sense-kauden jälkeen pöytis täyttyi totisista yrityksistä. Ja useammin kuin kerran sattui, että kirjoitin lähes identtisen novellin erään nykyisin oman bloginsa suojissa kirjoittelevan kanssa.

Tämä Rihmaston Sturm und Drang -kausi hiipui innokkaimpien blogilinnakkeisiin vetäytymiseen. Päätin, että oman blogin rakentajaksi en kyllä enää addiktoidu. Mutta koska paheiden summa minussa on vakio, löysin taas itseni suosta.

Halusin kirjoittaa tämän ikään kuin Hautalan gradun jatkeena, gradun herättämien ajatusten usuttamana. Ja kun tuo Jyväskylän yliopistokin on eittämättä osa elämänhistoriaani.

Tulin kotiin vasta hiljattain ja lukaisin, mitä muut rihmastolaiset olivat kirjoittaneet.
Kerron nyt vain aivan alun. Olin jonkun aikaa lueskellut Rihmastoa ja ajatellut, että uskaltaako vaiko ei... Sitten yhtenä aamuna oli viesti Jussi Matilaiselta tuosta melkein naapuripitäjästä. Riemastuin. Nyt minäkin uskallan ja esimerkkiä seuraten oma nimi ja kotipaikka, kuten Jussillakin. Että tämä on pohojalaasta meininkiä. Seuraavana keväänä Jussi ilmestyi Kirjailjavieraaksi. Siihen saakka en tiennyt hänestä yhtikäs mitään. Sitten vielä vierailun juuri päätyttyä istuin yhdessä tilaisuudessa nuoren miehen vieressä. Nuori mies osoittautui Jussi Matilaiseksi. Morjestimme. Muistin: Sun ryhmissäshän tavataan naamatusten, kun ryhmä on päättynyt.

Jossakin vaiheessa olisin halunnut vaihtaa nimimerkkiin.- Mitenkäs vaihdat, ainakaan minun taidoillani? Liisu tietää, onnistuuko.

Nora Engström, joka näyttää vilahtelevan tuossa vasta silmäilemässäni tutkimuksessa, oli Kirjailjavieraana silloin, kun minä hyppäsin kyytiin.

Olen elänyt tänään yhden elämäni huippuhetken, kirjallisen kohtaamisen vailla vertaa, minulle.
Huomenna luen gradun kokonaan ja sanon sitten lisää.

Eila, nimimerkki on heleppo vaihtaa. Tai siis kun rekisteröityy uudestaan nimimerkillä. Onnistu ainaski ennen

Nyt minäkin olen lukenut gradun kokonaan ja huolella. Ennen kuin menen siihen, kiittelen Henteä neuvosta. Mutta eipä tuo näytä pikkuliisultakaan xerxses minnekään hävinneen. Kohtauspaikka on pääsarakkeessa edelleen entisellä nimellä. Toisekseen. Olen jo niin pitkään esiintynyt omalla nimelläni, että se on todella melkein nimimerkki, kuten Peloton sanoi. Ja vielä. Luuletteko, ettei google muista? Sitä pahusta ei huijaa mikään.

Nyt graduun. Sen esille tuominen tässä muutostilanteessa oli Risto Niemi-Pynttäriltä erittäin viisas teko. Hävettää vieläkin oma lapsellinen mellastamiseni.

Tuo uusien tulijoiden vastaanottaminen on tärkeä ja ajankohtainen kysymys. Se on sitä nyt, ja tulee olemaan jatkossakin, koska ylläpitäjät vaihtuvat. Vaikka olen mellastanut Facebookista, olen koko ajan ymmärtänyt, että uusia, aktiivisia ja ainakin jossain määrin tavoitteellisia kirjoittajia Rihmasto kaipaa.
Minulla on paljon kirjoittavia (ja itseäni nuorempia) ystäviä. Olen ryhtynyt houkuttelemaan heitä tänne. Taivalkoskisilla on nyt oma blogi ja tapaamisia pari kertaa vuodessa. Mutta täältä saatu palaute saattaisi olla rikastuttavaa. Oma porukka alkaa olla jo tuttua. Toisekseen. He ovat jo tottuneet palautteen antamiseen.
Hente, ryhdypä Sinäkin lobbaajaksi ! Mehän olemme kurssikavereita, jollei joku vielä sitä tiedä.

Muistan nyt senkin, mikä asia minut toi Nora Ekströmin esseen nostattamaan keskusteluun. Keskusteltiin juuri tuosta kirjoittajakoulutuksen palautteen "paikalleen jämähtämisestä"ja palautteen antamisen mahdollisesta rikastumisesta verkkofoorumeilla. Ryhdyin puolustamaan kirjoittajakoulutuksen palautetta, koska itse olin kokenut sen erittäin rakentavana ja eteenpäin vievänä. Meitä oli sen verran pieni porukka, että rehellistä palautetta uskallettiin antaa. Oli nuoria "todellisia" kirjoittajia. Minä koin-ja koen- itseni harrastelijaksi. Palautteissa oli sen mukaan virkistävää "tuoreutta". Verkkoryhmän (suljetun), jossa aikaisemmin olin ollut, olin kokenut - no, en sano enempää, koska käsitykseni on vahvistunut.
Palautteessa oli myös tärkeää se, että kirjoittaja itse tiesi, missä asioissa hän on epävarma ja mihin hän erityisesti toivoo saavansa palautetta. Ainakin minulle se oli kullanarvoista.

Nyt sitten uutena tulemiseen. Nora Ekströmin aikana minä tietenkin kyselin mielessäni, ollako vaiko ei. Loppukuuta kohti yhä enemmän OLIN. Olin jotenkin päässyt mukaan. Tuli kesä.
Syksyllä ensimmäisen Kirjailjavieraan aikana palstalla oli vain muutama miespuolinen keskustelija ja minä yrittämässä myös sanoa jotain. Minun puheenvuoroni jäivät säännöllisesti vaille huomiota, kun taas puheliaita miehiä kommentoitiin aina.- Pari kuukautta pysyttelin poissa. Siihen se olisi voinut jäädä. Seuraavalle vieraalle minulla oli ASIAA. Uskaltauduin mukaan.
Sitten olenkin yrittänyt pysyä kyydissä, ehkä monesti liiankin innokkaana. Jollen aivan, niin lähelle tuota dominoivaa osallistujaa taidan joskus yltää.

Olen selvästi koko ajan kuulunut tuohon terapiakeskustelijoiden ryhmään. Muutamia tankoja ja haikuja lukuun ottamatta en ole tähän saakka pannut näytille oikeastaan mitään. Koen olevani harrastelija ja siksi jäävänikin. En oikastaan edes osaa kirjoittaa fiktiivistä tekstiä.- Laitoin tuon vanhan tekstini tuonne Proosa-osastoon sanoakseni, että tällainen kirjoittaja minä olen. En odota mitään perusteellista palautetta.

Mutta. Näiden uudistusten myötä minussa on vahvistunut ajatus kokeilla fiktiivistä tekstiä. Aihe minulla on ja alustavaa materiaalia. Nyt on vain ryhdyttävä työhön ja uskottava, että minäkin voin vielä kehittyä.- Kieltämättä minua kannustaa kirjani saama palaute ja monesta suusta tullut kehotus kirjoittaa lisää.
Olen uudessa ja hämmentävässä roolissa, jonka olen jo unohtanut täällä mökin yksinäisyydessä. Alkuviikosta laajennan reviiriäni.
Mutta. Marko Hautala sanoi eilen viisaasti: Edellisestä kirjasta saatu palaute ei auta pätkääkään seuraavan syntymisessä.
Tuo pitää paikkansa, koska moni esikoiskirjailija on jäänytkin siihen. Enempää en ole koskaan edes kuvitellut.

Rihmasto on kumminkin HIENO paikka. Eläköön RIHMASTO !

Otan minäkin osaa tähän Pöytälaatikkoon. Minulle tämä laatikko ei ole ollut kritiikinpyytelypaikka. Minulle tämä on tällainen tuulettelupaikka ,jossa voi lukaista kirjoittamisesta kiinnostuneitten pähkäilyä elämästä ja yleensä..
Se teksti jota aion laittaa tyrkylle kustantajalle , sitä minulla ei ole ollut tarvetta tuoda tänne..eihän Ketkukaan niintä kirjojaan tai niistä lukuja laita tänne-- ne ovat toinen juttu..
Tämä areena on minulle kohtauspaikka, jossa voi tavata toisia kirjoittajia.
Tietty Proosaan tai Runoihin voi laittaa "oikeita " tekstejään ja uskon että myös neuvoa ja opastusta niihin saisi täältä.. mutta mulla on luottolukijani , jotka sitten arvioivat mun tekstejäni
-- Mitä tekisi kustantaja ,jos teksti olisi täällä ollut jo näytillä ja arvosteltavissa/korjailtavissa , eli tarjoaisinko silloin kustantajalle "vanhaa" materiaalia ?
RIHMASTO on hyvä, ELÄKÖÖN RIHMASTO..
-ja ilman TEITÄ muita kirjoittajia ,olisin kovin yksin kirjoittamisineni

_________________
ullawelin

Minulle Rihmasto on ollut oleellinen osa " jokapaiväistäleipääni" . Kykyjeni mukaan olen ottanyt osaa keskusteluihin. Olenpa jopa ARVOSTELLUT toisten tekstejä - paraskin! !

Kirjavaahan täällä on meno ollut. Välillä hyvin kiivasta koskea, välillä hiljaita liikettä. Kuitenkin aina on jotain liikettä ollut.

Monia on pitkään mukana olletita. Monet ovat äkkiä kyllästyneet.

Mieleenpainunein muisto on vanhan Rihmaston ajalta. Vieläkö Liisa K sen muistaa? Se hurja junamatka virtuaalisti? Siinä oli vauhtia ja meininkiä. Ekiä muistelen kaiholla. Ja tietenkin Virsua ja muita taistelukavereita. Toivon että kukaan ei ole ketkuilua ottanut tosissaan.

Mukavia muisteluksia on paljon. Ikävänä muistona on uhkaaminen niskalaukauksella. Toivon kuitenkin ettei sekään ollut totta.

Mutta mitäpäs näistä. Eteenpäin uudella innolla ja kehitellään uusia jippoja, mikäli se on sallittua!

_________________
Mistä sen tietää kuka on oikeassa?
-----
http://oivapenna.vuodatus.net/

Tästäkin aiheesta on taidettu peistä taittaa täällä.
Mikäs se semmoinen kustantaja on, joka tietää, missä jokin novellinalkio on käynyt ennen matkaansa kustantajalle?
Yhtä hyvin voi kysyä myös koko kirjoittajakoulutuksen pohjaa. Mutta minähän en kysy, en kyseenalaista. Luultavasti juuri yhtään kirjaa ei enää kirjoiteta yksin tallin vintillä tai vaikkapa Pariisin Latinalaiskorttelissa vastapäistä seinää YKSIN tuijotellen.

Mutta, Ulla, ihan virkistävää on käydä katsomassa, mitä foorumille kuuluu. Likikään aina en enää osallistu muulla tavoin. Aika aikaansa kutakin. Tulevaahan ei taas tiedä.

Juu, Ketku. Yksikään sille kirjalliselle matkalle osallistunut ei taida unohtaa matkaa. Lopuksi sen, jonka arvelimme olevan selväpäisin, taisimme nostaa ohjaimiin. Mieletön kirjallinen ilottelu. Ja siihenhän koko foorumi kaatui. Päästiinkö me koskaan perille messuille?

Siihen aikaan kuraa tuli niskaan niin palstalla kuin yksityisesti - joskus kännykkäänkin asti. Mutta sen jälkeen opin rohkeasti vaeltamaan palstalla: ei haukku haavaa tee ja elämää tää vaan on.

Olin siinä edellä joutunut pitkään piilottelemaan itseäni ja asuinsijaani. Mutta kun tuli lihaksi tämä "minkä ne minulle voivat, piinata pikkuisen vain", annoin mennä. Joku ehti viestittää, ettei halua foorumilla olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka ei paljasta itsestään mitään, ei edes nimeään. Opin silloin puolestaan sen, että me ihmiset haluamme ottaa ja antaa.
Kaikkea tällaista yksinkertaista elämisentaitoakin Rihmasto on opettanut.

Ai niin. Minulla on ollut vuosia tämän foorumin kautta yhteys toiseen foorumilaiseen, joka ei ole julkiseen keskusteluun osallistunut kertaakaan. Viime viestistä taitaa olla jonkin aikaa. Mitähän Sinulle nyt kuuluu? Kuvan näin lehdessä tässä kuussa. Panes kirjoittaen taas kun ehdit.

Pientä uteliaisuutta otsalohkossa, että mitä ne Matin ja Liisan junamatkat ovat olleet - Minä kun olen vasta ensimmäistä tikettiä ostamassa...



Tässä minulla on kyllä vastakkainen kanta. Tännehän laitetaan pääsääntöisesti näkyville vain "raapaleita", otteita isommista teksteistä ja pätkiä tulevista runoteoksista - Sama pätee henkilökohtaisiin blogeihin. Kyllä minä aion "julkaista verkossa" omista tulevista teoksista kolmanneksen kustakin, markkinoidakseni niitä, ja ensisijaisesti testatakseni lukijoilla, kannattaako lähteä puskemaan kirjaa loppuun asti.