Meijjän Lutunen
Voe anteeksi lukija armahin vaen on assien tynkeä toas mulla että jos mitenkää kerkiet istahtaa eikä ees potut oo tulella sulla
Kahtokea, kun se meillä se yksi kanttura tae, jos sitä ihan nimeltäänki kuhtuva voesi se myötääsä mahhaasa saerastaa kohta sille kyyti kaet tilattava oesi
On sille rohtoja syötetty hemesti on jopa harjallae rapsutellu vaen ei se Lutunen siitä oo tokkeunu on vaen kovin syvvään se huokaellu
No maetova se antaa mukavasti joskus jopa parteen sitä malliksi tippuu vaen sitten se taas heittäytyy vinkeilleen ja tuntuu, että näekö tuon elonhalu poejjes lippuu
Kunnes illalla istahin viereen sen tosin tarkistin, että hemesti jo pirttiin lähti ja sitte Lutusta korvasta rapusttelin sillon sen silimässä pilikahti tähti
Ja se rupesi mulle raataelemaan ihan tosi, vaekka uskone että se kertoeli minulle huolistaan välliin hörppäsi kupistasa vettä
Se oli navetan ratijosta kuullu sen että luomakunnan suurin rikollinen oesi eikä saesi se herrojen mielestä röyhtaellä eikä ees tolokusti pierasta voesi
Ja maaliman sivu sitä syyllistetty on voevuoristaki, näen se raataeli minulle nauta ja se sitten minnuo kielellään nuolasi -Oe isäntä! Minuva nyt huolissaen auta
Minä silimänurkkaani hierasin oesikko roskaa, taekka jotaki muuta sitte peäsin jo tunteeni herraksi vähä yskäsin ja pyyhkäsin suuta
-Voe kuuleha, Lutunen, minä ymmärrän ei sinnuo vaevaakkaa, tauti ei puutos vaen se mistä jokkaesesta metijasta toetotettaan ja se on se pertteenin ilimaston muutos
Minä nousin ylös vierestään hajin hangolla lavosta heinät ja sen lupasin taasen räyhtäellä ja pierrä, että tärisee seinät
Ja kun lähin poes, niin sen silimissä oli toasa vanaha tuttu hohto ja sen ratijon kiikutin roskikseen se taesi olla tähän tautiin paras rohto
Vaen kiitokset lukijani, tojellae kun mulle nyt hetkisen aekaasi annoet ja kukatietää vaekkapa aatoksissas Lutuselle heinijä, henkisie kannoet
_________________ Luokkasen Heikki se on joka ihtesä tässä häpäsöö, vaen sillätöenhän minä oon ollu jos kuinka kauvvvan...
|