Rihmasto

Itse osallistuin joitakin vuosia sitten kotikyläni kirjoituskilpailuun, neljä tai viisi osanottajaa, en sijoittunut kolmen parhaan joukkoon.

Oriveden opistossa aikoinaan tuli minullekin kannustavaa positiivista palautetta, niin kuin kai kaikille; eihän yhtäkään mahdollista tulevaakin opiston asiakasta kannata karkottaa harrastuksen parista... Risto Ahti oli silloin yksi opettajistani. Hänen palautteestaan ei ottanut selkoa, oliko vähääkään tosissaan, piruiliko vai oliko vain Runoilija-Risto, joka jaksaa innostua ja lähes haltioitua kaikesta näkemästään, jopa yksinkertaisen urheilijanuorukaisen ja maalaispojan laiskasti ja kömpelösti kyhätyistä tekstitorsoista... Tuo viimeinenhän lienee oikeahko analyysi Risto A:sta, ja hieman hänen kaltaisiaan kirjoittamista tai kirjoittamiseen opettavia ja opastavia RUNOILIJOITA on varmaan muitakin.

Mihin tarvitset menestystä, kaipaatko kunniaa, hyväksyntää, arvonantoa? Onko menestyminen kirjoittamisen sarallakaan sitten niin kauhean tärkeää? Eikö riitä harrastaminen, vaikkapa vain itsensä kanssa kilvoittelu, itseään tyydyttävän tekstin tuottaminen, uuden luominen ja luovuuden ilo, pyrkimys parantaa kirjoittamistaan välittämättä isommin siitä kiinnostuvatko kustantamot yhtään vai palauttavatko tekstit lähes koskemattoman näköisinä lyhytsanaisen tappotuomion kera, välittämättä pätkääkään pätkähteleekö palkintoja tai edes kunniamainintoja kirjoituskilpailuista.

Eikä kirjoittamistulosten, -tuotosten mittaaminen, vertailu ja arvottaminen ole helppoa. Mitähän mahtaisivat olla jääkiekkomatsien tulokset, jos urheilutoimittajasta, lätkävalmentajasta ja cheerleaderista koostuva raati päättäisi voittajan ja tuloksen... Veikkaanpa, että paras voittaisi vielä harvemmin kuin nykyisin rehdissä tai puolirehdissä pelissä, jossa maalit ratkaisevat.

Herkko esittää hyviä kysymyksiä. Niitä voi esittää lisää. Onko maineen tavoitteleminen sitten täysin turhaa? Miksi tavoittelemme ylipäätään ihmisten hyväksyntää? Voiko ihminen tosiaan kirjoittaa jotakin lopullisen merkityksellistä? Miksi hemmetissä kirjoittaa yhtään mitään?

Jos tuon viimeisen kysymyksen kohdalla alkaa pikkuisen naurattaa, tai tulee edes hapan hymynkare, niin hyvä. Kysymykseni ovat läpäisseet kyynisyyden teräspanssarin.

Syödessäni tänään erinomaista pitaleipää luin ravintoloitsijan tarjoamaa iltapäivälehteä. Lehdessä kerrottiin, että naiset jossain anglofonisessa maassa pitävät fiksuina miehiä, joilla on huumoria mukana jutuissaan. Olipa se huumori älykästä tai ei, huumoripitoiset miehet vaikuttavat naisten mielestä miellyttävämmiltä kuin tosikot. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Sitäkö että naiset ovat kanoja, joita voi vitsillä vikitellä? Se tarkoittaa, että inhimillisyys on kaiken ydin. Inhimillisyydestä leviää lämpö kaikkeen mitä teemme tai olemme. Etenkin taiteeseen. Inhimillisyys hyväksytään, totuudenpuhujalla ei ole sijaa majatalossa.

Tiedän, ettei tämä liittynyt mitenkään alkuperäiseen aiheeseen, mutta tulipahan kirjoitettua. Sori.

joutava viesti poistettu

Kyllä minä haluan kehittyä kirjoittajana, ei se kirjoittaminen mikään itsetarkoitus ole. Palaute esim. jonkin sortin menestymisenä kilpailuissa olisi siinä mielessä tärkeää. En tarvitse kirjoittamista mihinkään terapeuttiseen terkoitukseen eikä minulla ole kirjoittamisen pakkoa, kuten joillakuilla harrastajilla on. En myöskään ole kokenut, että arvioinnit olisivat kohdallani olleet mitään positiivista hymistelyä. NVL:n erittely esimerkiksi oli tosi laadukas juuri siksi, että siinä todettiin, mikä toimii ja mikä ei.

En pysty elämään niin irrallaan ympäröivästä maailmasta kuin mitä minulle esitettiin. Yhtälailla työssä pitää nähdä kättensä jäljet. Mitä hyötyä on työntekijästä, joka puurtaa, puurtaa vain eikä tulosta synny, kuka semmoista pitää palveluksessaan? Suojatyöpaikat on erikseen. Minulla ei ole suojatyäpaikkaa enkä halua myöskään kirjoittajana olla mikään suojatyöläinen.

Ihan joutessani rupesin miettimään ketjun avaajan peruskysymystä. Kai peruskysymys oli tämä: Miten motivoida itseänsä kirjoittajana, jos tulee toistuvasti turpiin?
Koska sanot, Ruoko, jo osallistuneesi moneen kilpailuun ja sen lisäksi – näin käsitin – olet myös ollut kirjoittamiskoulutuksessa, - ohjauksessa tms., mikä on jäänyt päällimmäisenä mieleesi?

Minkä takia haluat olla keskitasoa parempi kirjoittaja ja nimenomaan julkaista romaanin, novellikokoelman tms? Ihan sivumennen: Suomi on täynnä jokseenkin laatuisia kirjoittajia, näyttelijöitä, maalareita, laulajia. Sinulla on siis tavallista polttavampi halu päteä (menikö verbi oikein?) juuri kirjoittajana. Miksi?
Sanot toisessa puheenvuorossasi, ettei sinulla ole kirjoittamisen pakkoa.
Mikset kirjoittele antologioihin, lehtiin, työpaikkasi julkaisuihin?

Tämä askarrutti myös minua viesteissäsi: ” Minulla ei ole suojatyäpaikkaa enkä halua myöskään kirjoittajana olla mikään suojatyöläinen.” Kirjailijaliitto on monta kertaa valittanut kirjailijoiden toimeentulosta. Ovat laskeneet, että kirjailija tienaa noin 2000 euroa vuodessa. Ei monikaan kirjailija elätä itseään ”itsellisenä”.
Sanot, että työssä pitää nähdä kättensä jäljet. Hm.
Mikä nykyisin olisi sellainen työ, jossa itse ja ehkä muutkin näkevät käden/ ahertamisen jäljet ja vielä kenties melko välittömästi? Minä kehun usein leipuriani, kampaajaani ja viitseliästä maansiirtokuskiani. He tekevät väliin ihmeitä!

Mutta tiivistän: Monessa työssä jatkuva tekeminen takaa ammattijäljen. Jos aiot ammattikirjoittajaksi, miksi pidät kirjoittamistaukoja?
Ja minä kyllä olen aika monelle sanonut, että aina kannattaa hankkia itselleen ”kunnon ammatti”. On pirullista seistä vuodesta toiseen epävarmuudessa. Erilaisia ammatteja hoitaessaan huomaa pian töiden tukevan toinen toistaan.

Työkkis mainitsi puheenvuorossaan myös maineesta. Tosiasiahan on, että kirjoittamalla ei juuri mainetta saa.

se on kyllä kumma juttu,se motivaatio. Miksi kirjoitan ?Tiedän hyvin olevani keskinkertainen kirjoittaja
mutta sisälläni asuu mato joka vaatii kirjoittamaan..
-- Kustantamoista tulevat kässärit takaisin, kirjoituskilpailusta saan harvoin palkintoja..
No, joskus sentään, kai se antaa uskoa, että kehtaan kirjoittaa edelleen..

--Ja omakustanteenhan voi tehdä kun vaan säästää rahaa senverran että voi mennä neuvottelemaan kustantajan kanssa..


Mutta niin se vain on että kirjoittajan on uskottava itseensä ja siihen kirjoittamisvimmaansa..

kyllä minullekin on joku vihjaissut että olisko syytä mennä terapiaan ,jos on päähänpinttymä,
-- mutta on semmoinenkin henkilö ostanut sitten mun kirjani kun se on tullut ulos painosta
Elämää ja arvosteluja ei voi ottaa kauhean vakavasti..on vain kuljettava sen oman kynänsä perässä..
Joku toinen koko elämänsä ajan rakentaa tuulimyllyjä, virkkaa pitsejä,
seuloo kultahippusia..
Meille on annettu kynä..se voi toisena päivänä lentää höyhenenä, toisena päivänä se lyijynraskaana painaa kätemme paperia vasten...eikä suostu kirjaamaan ainuttakaan ajatusta..
Olipa toisille annettu mitä tahansa niin meille kirjoittajille on annettu kipinä ja kaipuu ja kyky sanoilla kuvata....
joten kirjoittakaa,kirjoittakaa,kirjoittakaa..kirjoittakamme

_________________
ullawelin

_________________
ullawelin

_________________
ullawelin