Kertomuksen henkilöhahmojen luominen on varmasti yksilöllistä. Keskeistä kuitenkin on, että oli kertomus mitä genreä tahansa, hahmot pitää saada uskottaviksi, eläviksi. Jos kirjoittaja voi kuvitella jokaisesta hahmosta vaikka oman romaaninsa, lukijakin silloin todennäköisesti voi.
Omassa kirjoitustyössäni tulin juuri kohtaukseen, jossa on mukana kolme uutta sivuhenkilöä. Koska tiedän heistä vain sen, että he ovat kaikki alta kolmikymppisiä taloustieteen ammattilaisia, ja vielä miehiä, ajattelin kokeeksi nimittää heitä Tupuksi, Hupuksi ja Lupuksi.
On haastavaa esitellä kolmen kertomusta avustavaa henkilöä samanaikaisesti niin etteivät he jää stereotyyppisiksi hahmoiksi, jotka edustavat jotakin. Kun annan päähenkilöni yllättäen kysyä, mitä mieltä sinä olet tästä, Lupu? saan "autenttisen" reaktion lupuksi-nimetyltä-henkilöltä. Yllättyykö hän? Naurahtaa vai perääntyy oudoksuen? Tajuaako nimen yhteyden heihin kolmeen? Ja miten kohtaus muuttuu?
- Tämä kaikki tapahtuu tietenkin pääni sisällä.
Elävän ja kiinnostavan henkilögallerian luomiseksi kaikki keinot ovat sallittuja. Yksi on kuitenkin minusta varmaa: Kirjoittaja tuntee kyllä sisimmässään, kun jokin henkilö 'hankaa vastaan'. On eri asia, suostummeko myöntämään, että sen kanssa on tehtävä vielä paljonkin töitä, muutettava ehkä jopa enemmänkin kertomuksen rakenteita, puututtava tarinaan - Nämä asiat jokaisen kirjoittajan on punnittava tykönään aina uudestaan ja uudestaan.
