Tyvestä puuhun (raakaversijota)
Kuun täyvven taas taivaalla loistavan nään ja takkaa sen pienoisen oravan pään sillä on korvat niin nätit ja näkyy hännänkin tupsu siellä jo vuosia ollut on yksi orava hupsu
Se on toki maasta on kotoisin, tai... toki synnyinpaikka on puu ja kun emonsa nisästä maitoa veti ahneesti suu niin se kasvoi pijan isoksi, oottaa malttanut ei kun poikaset muut, isä maahan oppimaan vei
Oli niin levoton sielultaan tuo orava pieni sanoi äitilleen lähtiissään, -käy pian huipulle tieni ja kun äitinsä varotti, kuulehan lapseni näin pieneenkin puuhun on noustava tyvestä päin
Vaan eipä kuunnellut emoaan tuo orava hurja ja se tiehensä katosi, assuu kuussa nyt kurja tykyn painamat koivut, oli sen rakkahin huvi vaan erränä yönä tulikin melkoinen suvi
Ja se kevväinen kuutamo, päätti oravan lykyn puotti kevät kas puusta pois vaivanneen tykyn ja lienekkö ees säikähtää ehtiny, kun koivu luokiltaan nousi ja se ponnahti pystyyn, kuin mahtava jousi
Ei uskonut orava pieni, tyvestä ois noustava puuhun siksi tuo tykyn painama koivu, sen viskasi kuuhun siellä nyt yksinään assuu ja ainoo toive sen oisi että raketti joskus sen takaisin maan pinnalle toisi
_________________ Luokkasen Heikki se on joka ihtesä tässä häpäsöö, vaen sillätöenhän minä oon ollu jos kuinka kauvvvan...
|